Itä­uk­rai­na­lai­nen ham­pu­ri­lais­ra­vin­to­la tuo raa­ka-ai­neet Suo­mes­ta

Itä-Ukrainan separatistialueella toimivan hampurilaisravintolan johtaja kertoo raaka-aineidensa olevan peräisin Suomesta.

Itä-Ukrainan separatistialueella toimivan hampurilaisravintolan johtaja kertoo raaka-aineidensa olevan peräisin Suomesta. Johtajan mukaan pakastettuina Venäjän kautta tulevien raaka-aineiden laatu on jopa parempi kuin McDonald'silla, jonka entisissä tiloissa Luhanskin kaupungissa sijaitseva ravintola toimii.

- Vaikka raaka-aineissa on samankaltaisuuksia, me emme ole McDonald's, pelkälle etunimellään esiintyvä johtaja Sergei sanoo.

Burger-nimellä toimiva ravintola kuitenkin matkii McDonald'sin yritysilmettä ja tuotteita. Asiakkaat eivät esimerkiksi voi tilata kuuluisaa Big Mac -hampurilaista, mutta sen sijaan listalta löytyy Big Mag. Pikaruokapaikka on hyvin suosittu, vaikka vaikeudet raaka-aineiden hankkimisessa konfliktialueelle ovat nostaneet hintoja.

McDonald'sin entiset tilat on otettu käyttöön myös separatistialueen toisessa tärkeässä kaupungissa Donetskissa. Siellä amerikkalaisketjua imitoidaan DonMak-toiminimen alla.

Vuonna 2014 Itä-Ukrainan separatistialueet jättänyt McDonald's korostaa, ettei yhtiöllä ole mitään tekemistä ketjun omistamissa tiloissa toimivien yritysten kanssa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä