EVA tutki suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttavien tahojen kansalaisluottamuksen kymmenen vuoden tauon jälkeen. Suurin nousija on tasavallan presidentti.
Suomalaiset luottivat maamme instituutioista vuonna 2009 eniten poliisiin. Luottamus on säilynyt, vaikka sen jälkeen on koettu tapaus Jari Aarnio sekä korkean poliisipäällystön oikeudenkäynti. Poliisi on yhä luottamusrankingin ykkönen.
Järjestys selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n asennetutkimuksesta. Tulokset perustuvat 2 073 henkilön viime syksynä antamiin vastauksiin. Virhemarginaali on koko väestön tasolla 2-3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.
Selvimmät muutokset ovat poliitikkojen ja poliittisten instituutioiden jyrkkä alamäki sekä toisaalta tasavallan presidentin nousu seitsemänneltä sijalta rankingin kakkoseksi. Vuonna 2009 presidenttinä oli Tarja Halonen, nyt Sauli Niinistö.
Jossakin määrin yllättäen myös Euroopan unioni on parantanut sijoitustaan selvästi. Sama pätee kansalaisjärjestöihin ja valtion virkamieskuntaan.
Viimeisillä sijoilla 25 tahon listalla ovat puolueet sekä maan nykyinen tai oikeammin entinen Juha Sipilän (kesk.) hallitus. Kymmenen vuotta sitten maata hallitsi Matti Vanhasen (kesk.) hallitus. Se oli silloin sijalla 17.
– Eduskunnan ja poliitikkojen kannalta tilanne on murheellinen, päättelee EVA:n tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.
– Suomalaiset luottavat enemmän Wikipediaan (37 % luottaa) kuin eduskuntaan (35 %) tai puolueisiin (17 %).
Myös tiedotusvälineiden nuolet näyttävät alaspäin. Suurin putoaja luottamuksessa on MTV3, mutta myös Yleisradion ja johtavien maakuntalehtien sijoitus on laskenut hiukan vuoteen 2009 verrattuna.
Tutkimuksen mukaan naiset luottavat miehiä enemmän ympäristöjärjestöihin, ammattiyhdistysliikkeeseen ja Yleisradioon. Miehet taas luottavat naisia enemmän Wikipediaan, markkinatalousjärjestelmään ja istuvaan hallitukseen.
Suomalaisen
yhteiskunnan
luottamusranking
1. (1.) Poliisi
2. (7.) Tasavallan presidentti
3. (3.) Puolustusvoimat
4. (2.) Koulutusjärjestelmä
5. (6.) Oikeuslaitos
6. (10.) Pienyritykset, yksityisyrittäjät
7. (5.) Yleisradio YLE
8. (4.) Sosiaaliturvajärjestelmä
9. (8.) Oman maakunnan johtava sanomalehti
10. (9.) Maamme tiedotusvälineet yleensä
11. (11.) Pankit, pankkijärjestelmä
12. (13.) Helsingin Sanomat
13. (22.) Yleensä kansalaisjärjestöt
14. (19.) Valtion virkamiehistö
15. (21.) Markkinatalousjärjestelmä
16. (18.) Ympäristöjärjestöt
17. (14.) MTV3
18. (20.) Ammattiyhdistysliike
19. (16.) Kirkko
20. (23.) Euroopan unioni, EU
21. (24.) Työnantajajärjestöt
22. (15.) Eduskunta
23. (25.) Suuryritykset, pörssiyhtiöt
24. (17.) Maan nykyinen hallitus
25. (26.) Puolueet Lähde: EVA (vuoden 2009 sijoitus on suluissa, tahot eivät ole täsmälleen samat kuin nyt julkaistussa tutkimuksessa)