Tieliikennekeskuksen kelikameran kuvassa näkyy rikkoutunut ajoneuvo ja sen aiheuttama jono.
Pohjoiseen menevä liikenne ruuhkautui Pohjantiellä Linnanmaan rampin kohdalla.
Tieliikennekeskus tiedotti illalla kuuden aikaan, että tilanne on ohi ja Linnanmaan ramppi on jälleen avattu liikenteelle.
Oulun tieliikennekeskuksen mukaan raskas ajoneuvo rikkoutui tielle. Se oli ajokaistalla hieman ennen Linnanmaalle nousevaa ramppia.
Ajokaistoja jouduttiin sulkemaan liikenteeltä ja etelästä pohjoisen suuntaan Linnanmaalle nouseva ramppi jouduttiin sulkemaan liikenteeltä tilanteen vuoksi.