The daughter tree
Näinhän Suomessakin ajateltiin vielä 1900-luvun alkupuolella. Nyt ollaan kuitenkin maailman runsasväestöisimmässä maassa, Intiassa. Siellä poikapolitiikkaa on noudatettu niin innokkaasti, että maaseudulla on kokonaisia kyliä, joissa ei enää asu muita kuin miehiä.
Kätilö ei nöyristele
Kanadalainen ohjaaja Rama Rau esittelee Intian avioliitto- ja perhekäsityksiä sekä lapsipolitiikkaa lämminhenkisessä dokumentissaan The daughter tree. Päähenkilö on eläkeikää lähestyvä kätilö, joka tuntee oman kylänsä asukkaat kuin perheenjäsenensä. Onhan hän auttanut maailmaan lähes kaikki kylän lapset, monissa perheissä jo toisessa sukupolvessa.
Suorapuheinen kätilö ei nöyristele vanhojen uskomusten eikä perinteiden edessä. Hän uskaltaa sanoa vastaan miehille, jotka pyrkivät määräilemään vaimojensa elämää.
– Mitkään myötäjäiset eivät korvaa koulutusta. Meidän pitää antaa tyttärillemme koulutus, kuuluu hänen periaatteensa.
Syntymä on ihme
Elokuva ylistää elämän ihmettä. Kätilö Neelam Bala liikuttuu kyyneliin kertoessaan, miltä uusi syntymä tuntuu kerta toisensa jälkeen. Siksi hänen on vaikea hyväksyä sitä, että useat perheet vaativat aborttia, jos ultraäänitutkimuksissa selviää, että sikiö on tyttö.
Toisaalla seurataan miesvaltaista kylää, jossa vanhapojat pohtivat, voisivatko he hakea morsiamen naapurikylästä tai jopa ostaa vaimon. Ilman perhettä ei ole mitään.
Dokumentti on kaunis, mutta siitä huolimatta turhan pitkä.
Yle Teema & Fem sunnuntai 12.5. klo 22.00.