Kär­pil­le tah­to­voit­to JYP:stä

Oulun Kärpät punnersi väkisin voiton JYP:stä jääkiekon SM-liigassa lauantaina lukemin 3-2 (1-0, 0-1, 2-1). Kärppien voittomaalin laukoi Juha-Pekka Haataja runsaat kolme minuuttia ennen loppua.

_
_

Jyväskylä Oulun Kärpät punnersi väkisin voiton JYP:stä jääkiekon SM-liigassa lauantaina lukemin 3-2 (1-0, 0-1, 2-1). Kärppien voittomaalin laukoi Juha-Pekka Haataja runsaat kolme minuuttia ennen loppua.

Kärpät järjesti ennen Haatajan voittolaukausta hurjan pyörityksen JYP:n puolustusalueella. JYP ei pystynyt purkamaan tilannetta. Lucas Lawsonilla oli erinomainen purkupaikka, mutta JYP:n kanadalaisavun kädet jäätyivät tilanteessa.

Kärppien keskushyökkääjä Kalle Sahlstedt oli riemuissaan voitosta.

- Pelimme on kulkenut hieman nihkeästi. Vaikka näin on ollut, olemme painaneet duunia hurjasti. Sovimme nyt, että oma pää pidetään tiiviinä. Taistelimme hullun lailla. Saimme lopussa hyvän mylläkän ja siitä voittomaalin, Sahlstedt iloitsi.

JYP taisteli ankarasti, mutta ei voinut lopulta mitään paremmalleen. Jyväskyläläiset nousivat kahdesti tasoihin yhden maalin tappioasemasta, ja se miellytti päävalmentaja Matti Alataloa.

- Miehekäs esitys joukkueella, mutta tuo Kärppien voittomaali tietysti harmittaa. Emme antaneet paljon maalipaikkoja Kärpille. Ylivoimamme oli huonoa, alivoima toimi, Alatalo arvioi.

Kärpistä on tullut JYP:lle tilastopainajainen. JYP:n edellinen voitto Kärpistä runkosarjassa on vuoden 2003 syyskuulta. Tuon voiton jälkeen Kärpät on voittanut 11 kertaa peräkkäin.

- Seuraavalla kerralla voitamme, sanoi JYP:n puolustaja Eerikki Koivu päättäväisesti välittömästi ottelun jälkeen.

Ilmoita asiavirheestä