Oulun kaupunginhallitus, kaupungin virkakuntaa ja valtuuston puheenjohtajistoa vierailee Brysselissä paraikaa. Matka alkoi keskiviikkoaamuna, ja Ouluun ryhmä palaa lauantaina.
Matkan aikana tutustutaan muun muassa Euroopan parlamenttiin, Euroopan komissioon ja EU:n alueiden kehitystä edistäviin toimintoihin.
Mukana on 29 osallistujaa Kalevan toimittaja mukaan lukien.
Ensimmäisenä oululaiset vaihtoivat kuulumisia yhdeksän suomalaisen europarlamentaarikon kanssa. Paikalle saapuivat Heidi Hautala (vihr.), Liisa Jaakonsaari (sd.), Anneli Jäätteenmäki (kesk.), Petri Sarvanmaa (kok.), Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.), Nils Torvalds (r.), Hannu Takkula (kesk.), Henna Virkkunen ja Paavo Väyrynen (kesk.).