Vuokatti Ski Team Kainuun Sami Jauhojärvi ja Martti Jylhä ovat hiihtäneet kaksistaan kuusi pariviestin Suomen mestaruutta. Tänään Vantaalla sotkamolaisseura sai miesten palkintokorokkeelle myös toisen kaksikon, kun Mikko Koutaniemi ja Iivo Niskanen veivät hopean. Kaksoisvoitto oli seuran ensimmäinen SM-pariviestistä.
- Pohdimme jo eilen illalla joukkuetaktiikkaa ja tiesimme, että mahdollisuus on kaksoisvoittoon, jos kaikki menee putkeen, Jauhojärvi tuumasi Hakunilassa.
Finaali ratkesi Jylhän loppukirillä, jolla hän kepitti Niskasen. Nuorten MM-hiihtoihin ennen Sotshin olympialaisia suuntaava Niskanen myönsi, että Jylhän tulo rinnalle hajotti hänen hiihtonsa.
Miesten pronssin hiihtäneet Valkeakosken Hakan Vesa Kallio ja Juha-Matti Mikkolainen palkittiin kumpikin uran ensimmäisillä aikuisten sarjan SM-mitaleilla.
Naisten pariviestistä puuttui valtaosa maajoukkuehiihtäjistä, mutta mukana olleista Riikka Sarasoja-Lilja johti Lappeen Riennon mestariksi. Hänen parinaan hiihti Outi Gröndahl.
Hopealle hiihtivät Noormarkun Nopsan konkarit Kirsi Perälä ja Kati Venäläinen. Hämeenlinnan hiihtoseuran Maija Hakala ja Laura Mononen odottivat pariviestistä pronssia kirkkaampaa mitalia, mutta olivat tyytyväisiä tasaiseen taisteluun.