Useat artistit ovat peruneet osallistumisensa Särkänniemen kesäkauden päättäjäisiin. Osallistumisensa ovat peruneet Lauri Tähkä, Happoradio sekä Erin.
Tähkä ja Erin sanovat Facebook-sivuillaan, että peruvat osallistumisensa huvipuiston toiminnan takia.
- Syynä on huvipuiston toimintaa ja eettisiä seikkoja koskeva viimeaikainen uutisointi, Tähkä sanoo.
Happoradio puolestaan kirjoittaa, että koko hommasta meni jo maku.
Lauantaina järjestettävässä ilmaiskonsertissa esiintyy tämän hetkisen tiedon mukaan vain Jonne Aaron.
- Jonne on tulossa. Häneen on voinut aina ennenkin luottaa, ja olemme todella ilahtuneita siitä, että hän näkee asian tällä tavalla, sanoo Särkänniemen viestintäjohtaja Tiina Mörttinen.
Mörttisen mukaan se, että kolme esiintyjää on peruttanut osallistumisensa, on kurjaa etenkin artistien faneille. Hänen mukaansa huvipuiston kesäkauden päättäjäiset järjestetään kuitenkin normaalisti. Konsertti on vain yksi osa kauden päättäjäisistä, Mörttinen sanoo. Konsertin järjestää Radio Nova.
- Meillä on nyt tässä Bauer Median kanssa hieno haaste. Katsomme saammeko tässä parin päivän aikana muutaman artistin lisää. Uskon, että saamme.
Särkänniemen toiminta delfiinien siirrossa on herättänyt ihmetystä. Operaatiosta ei kerrottu etukäteen julkisuudessa.