Raahen Demokraattinen Kunnallisjärjestö ry sanoo antamassaan lausunnossa, että Kaupunginlahdenrannan alue tulee säilyttää nykyisen tarkoituksen mukaisena eli kaupunkilaisten virkistysalueena.
Järjestö sanoo, että alueella on oltava mahdollisuus kaupunkilaisten ulkoiluun, virkistäytymiseen ja nuorison järjestämiin musiikkitapahtumiin.
”Aluetta kehitettäessä virkistys- ja ulkoilukäyttöön alue antaisi mahdollisuuden muidenkin kulttuuritapahtumien järjestämiseen kaiken ikäisille kuntalaisille”, lausunnossa todetaan.
Nykyisessä kaavarungossa suunniteltu rakentaminen on järjestön mielestä liian massiivista.
”Mielestämme rantarakentamiseen ja koko kaupungin alueelle tarvitaan kokonaisvaltainen suunnitelma, jonka pohjalta edetään järjestelmällisesti kehityksen mukaisesti, taloudelliset näkökannat huomioiden sekä kuunnellen eri osapuolia. Pitää selvittää myös alueen luonnon ja muun ympäristön haavoittuvuus rakentamisen seurauksena.”
”Järjestömme ei vastusta varsinaista rantarakentamista, se on suotavaa pienemmässä mittakaavassa kokonaisvaltaiset suunnitelmien pohjalta.”