Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin visio rajamuurista Yhdysvaltain ja Meksikon välillä hiertää yhä hänen suhteitaan Yhdysvaltain naapuriin Meksikoon.
Trump ei luopunut kiistellystä visiostaan vierailulla Meksikossa myöhään eilen. Trump matkusti Meksikoon presidentti Enrique Pena Nieton kutsumana.
Kaksikon pitämässä yhteisessä tiedotustilaisuudessa Trump sanoi, että Yhdysvalloilla on oikeus rakentaa rajamuuri laittomasti maahan saapuvien siirtolaisten ja huumekaupan estämiseksi. Trumpin kommenteista kertoo CNN.
Trumpin mukaan hän ja Pena Nieto keskustelivat vierailulla muurista, mutta eivät siitä, kuka sen maksaisi.
- Se jää myöhemmäksi, Trump sanoi.
Vaalikampanjansa aikana Trump on usein sanonut, että Yhdysvaltain pitäisi rakentaa rajalleen muuri. Trump on myös sanonut laittavansa Meksikon maksamaan muurin.
Tiedotustilaisuuden jälkeen puhkesi omintakeinen kiista siitä, puhuttiinko tapaamisessa Trumpin ajaman rajamuurin maksumiehestä vai ei. Pena Nieto nimittäin tviittasi tiedotustilaisuuden jälkeen, että hän kertoi Trumpille, ettei Meksiko aio muuria maksaa. Tviitistä kertoi muun muassa uutistoimisto AFP.
"Emme ole kaikesta samaa mieltä"
Presidentti Enrique Pena Nieto sanoi tiedotustilaisuudessa, että hänen ja Trumpin keskustelu oli rakentava, vaikka he eivät ole kaikesta yhtä mieltä.
Hän korosti puheenvuorossaan Yhdysvaltain ja Meksikon kauppasuhteiden merkitystä molemmille maille ja puolusti Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimusta, jota Trump on usein kritisoinut.
Presidentin puhetta tulkin välityksellä tuimailmeisenä seurannut Trump aloitti oman puheensa toteamalla meksikolaisten olevan "mahtavia ihmisiä". Sen jälkeen hän siirtyi sanomaan, että on välttämätöntä, että työpaikkojen tulva Yhdysvalloista Meksikoon tukitaan ja varoitti, että vapaakauppasopimuksesta olisi neuvoteltava uudelleen.
Sopimus on hyödyttänyt Trumpin mukaan enemmän Meksikoa kuin Yhdysvaltoja.
Clintonin kampanja lyttäsi vierailun
Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokkaan Hillary Clintonin vaalikampanja on tuomitsi Trumpin Meksikon-matkan tulokset. Kampanjaryhmän puheenjohtaja John Podesta arvioi, että Trump jäi sanattomaksi tavatessaan presidentin.
- Lisäksi hänet piestiin ja hän valehteli siitä mitä (vierailulla) tapahtui, Podesta tyrmäsi.
Hän myös kysyi, minne Trumpin kehumat ylivertaiset neuvottelijan taidot olivat kadonneet.
- Trumpilla ei ole rohkeutta tuoda esiin kampanjalupauksiaan, jollei hän ole ystävällismielisen yleisön edessä.
Hillary Clinton tviittasi Trumpin "epäonnistuneen ensimmäisessä ulkopolitiikan testissään".
- Diplomatia ei ole niin helppoa kuin miltä se näyttää, Clinton tviittasi.