Ei yhtään helpota, vaikka iltapäivän taivas hohtaisi Oulun yllä pakkaspäivänä brändikäsikirjan mukaisesti älyä loistaen purppuranpunaisena.
Tai jos ollaan ihan kaupungin uuden brändin täsmällisiä aniliininpunaisen magentan eli violetin värisenä, joka sekin on yksi purppuran sävyistä.
Maailma näyttäytyi oululaisille viime viikolla vähintäänkin tasapainottavan harmaana kuten brändikäsikirja luonnehtii.
Monille tasapainoinen harmaa on masennuksen ja ahdistavan ankeuden väri.
Oulun kaupungin pisteet ovat pudonneet kaupunkilaisten silmissä.
Miksi?
Vain joka neljäs oululainen on valmis suosittamaan kotikaupunkiaan vieraspaikkakuntalaiselle asuinpaikaksi. Loput kolme neljäsosaa kaupunkilaisista ei suostu kehumaan Oulua edes uuden ohjeen mukaisesti.
Eikö Oulussa osata olla fiksusti ylpeitä? Ei, vaikka meillä on keksitty ilmakitara ja kännykkä.
Mitä ylpeyden aihetta siinä on, että oululaisista on tullut kaupunkiorganisaatiolle ja poliittisille päättäjille lypsylehmiä?
Tai ainakin siltä se kaupunkilaisena tuntuu. Rahapulassaan Oulun kaupunki on joka nurkalla asukkaidensa kukkarolla.
Tuloveroprosentti nousi, kaukolämpömaksu nousi, vesimaksut nousivat. Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon.
Kaupunki ja poliittiset päättäjät kurjistavat ja kuristavat tavallisia oululaisia. Kuristusote johtuu päättämättömyydestä.
Ainoastaan joukkoliikenteen tasosta ollaan valmiita tinkimään. Muualta ei uskalleta säästää. Siksi rahaa on revittävä.
Mitäpä sitä liikennettä järjestämään, kun oululaisilla ei ole vara matkustaa edes paikallisliikenteen linja-autossa?
Yhdenkään luottamushenkilön silmä ei arvattavasti värähtänytkään, kun kaupungin tonttien hinnoittelua päätettiin esittää markkinaehtoiseksi.
Kaupungin pitää saada maasta enemmän vuokratuloja. Se merkitsee tavalliselle oululaiselle lähtöä kanakoppeihin tai itsenäisiin naapurikuntiin.
Oulussa on 8 200 omakotitaloa vuokratontilla. Kun tonttivuokra nostetaan markkinaehtoiseksi, kanta-Oulun alueella tonttivuokra nousee alimmillaan tuhannen neliön tontista 1 400 euroon vuodessa.
Kaikkein vanhimmilla alueilla tonttivuokra kipuaa jo 4 000 euroon vuodessa.
Ketkä näissä vuokratonttien omakotitaloissa asuvat?
Tavalliset oululaiset, lapsiperheet, työssäkäyvät varttuneet ja eläkeläiset, entiset aravarakentajat.
Heidän tulonsa eivät tänä vuonna nouse.
Joku 4 000 euron tonttivuokra eläkeläispariskunnan vanhaan mökkiin tarkoittaa oikeassa elämässä sitä, että pariskunnan kuukauden nettoeläkkeet eivät riitä tonttivuokran maksuun, eivät edes kahden kuukauden.
Velkaisilta lapsiperheiltäkään ei löydy rahaa, joten parempi on pakata ja lähteä Kempeleeseen.
Yksi vaihtoehto on muuttaa suomalaisen rakennusliikkeen lanseeraamaan kanakoppiin. Vai miksi voidaan kutsua asuntoa, jossa pienen kaksion neliöihin tungetaan kolme huonetta, keittiö ja sauna?
Tyrmistyttävää yhdyskuntalautakunnan toiminnassa on se, ettei kaupunginhallitukselle lähteneen tonttivuokraesityksen takana ollut yhtään laskelmaa, mitä päätös oikeasti merkitsee.
Lautakunnan poliittiset päättäjät ovat nukkuneet ruususen unta. Pahiten on torkahtanut lautakunnan puheenjohtaja, jonka pitäisi olla puolipäiväisesti meillä veronmaksajilla töissä.
Unessa ovat paikalliset omakotiyhdistykset. Päätös on kirvoittanut vain yhden yksityisen mielipidekirjoituksen.
Kukaan ei enää uskalla Oulussa ajatella, kun kaupunki tunkee kukkarolle.