Korkeimpaan oikeuteen saapui viime vuonna hieman vähemmän juttuja kuin toissa vuonna. Myös KKO:n ratkaisemien tapausten määrä kutistui muutamalla prosentilla.
Juttujen vähenemisen on vaikuttanut hovioikeuksissa vuonna 2011 käyttöön otettu järjestelmä, jossa jatkokäsittelyyn tarvitaan osassa tapauksista erillinen lupa.
Tuomioistuimeen tuli runsaat 2 500 asiaa, joista valtaosa oli rikos- tai siviilijuttujen valituslupahakemuksia. Lupia myönnettiin reilut 130.
Periaatteellisesti merkittäviä asioita linjaavia ennakkopäätöksiä KKO antoi noin sata. Jos kaikki KKO:n ratkaisemat asiat lasketaan yhteen, summa on miltei yhtä suuri kuin sisään saapuneiden asioiden määrä.
Keskimääräinen käsittelyaika KKO:ssa oli noin puoli vuotta. Niissä tapauksissa, joissa valituslupa myönnettiin, lupa- ja valitusasian käsittely kesti noin vuoden ja kahdeksan kuukautta.