Kirja-arvio:
Romaani
Karl Ove Knausgård: Syksy. Suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry. Like 2016.
Taisteluni-sarjallaan maailmanmaineeseen nousseen Karl Ove Knausgårdin uusin teossarja on nimetty vuodenaikojen mukaan.
Syksy koostuu kirjeistä, jotka on osoitettu syntymättömälle tyttärelle, eli hahmolle, joka ei ole vielä nähnyt maailmaa. Lyhyet kirjeet ovat sekoitus esseitä ja erillisiä kuvauksia sekalaisista aiheista.
Kirjailija myöntää heti: ”Teen tämän tietysti ennen muuta itseni vuoksi: maailman näyttäminen sinulle, pikkuinen, tekee minun elämästäni elämisen arvoista.”
Isällinen suhtautuminen lukijaan ja maailmaan kalskahtaa hetkittäin opettavaiselta selittämiseltä, jonka arvo on – niin mikä? Aihevalinnat ovat kotipihalta ja lähiympäristöstä kaikille tuttuja, ja paikoitellen vessanpöntön, sormien tai savupiipun ihmettely jää ulkokohtaiseksi, hälläväliä-heitoiksi ja töksähtää pikafilosofiaan.
Suuren osan kuvauksista Knausgård kuitenkin saa hehkumaan laajoilla mielleyhtymillä ja runollisuuteen kurkottavalla visuaalisuudella.
Parhaimmillaan yletään Taisteluni-sarjasta tuttuun oivaltavuuteen ja virkistäviin väitteisiin. Ajatuksenlento innostaa pitkiin kysymyksiin.
Tekstit ovat kuin raportteja merkitysten laborantilta.
Niissä tutkiskellaan elämän – kuoleman, luonnon – kulttuurin, historian – nykyhetken ja muiden rajan-ylitysten ilmentymisiä lähitodellisuudessa: ”Sängyn, makuuhuoneen ja unen merkitystä elämän peruskivinä ei tule kovin usein ajatelleeksi - - Miten hätkähdyttävällä tavalla uni on kytköksissä kauas esihistoriaan, ei vain ensimmäisiin ihmisiin Afrikan tasangoilla kolmesataa tuhatta vuotta sitten vaan aivan ensimmäisiin elämänmuotoihin ja elämän siirtymiseen vedestä maalle.”
Suuri kysymys on, pystyykö Knausgård velhoamaan lukijansa samaan lumoon kuin Taistelullaan, ja vastaus on ei – ihan. Tai kyllä – melkein.
Syksy on kiinnostavaa ajanvietettä, mutta ei kuumota kuten
aiemmin.
Koukuttava ja puhdistava elämäntuskaisuus on nyt pois kuin kynnet kujakissalta. Poissaolollaan loistavat ihmiset, jotka aiemmin pääsivät tahtomattaan kirjallisuudeksi.
Perhe-elämäänsä kuvatessaan Knausgård ei mene henkilökohtaisuuksiin ja mainitsee lapsensa ja vaimonsa vain etäämpää. Käy kuten Kalle Päätalon lukijoille, jotka kokevat tuntevansa Riitun, Hermannin ja muut: heidän kuulumisiaan ja elämänmenoaan
jää kaipaamaan.
Pois on kuitenkin myös pituuden tolkuttomuus ja luennointi; lyhyet jaksot ovat helposti naposteltavia kokonaisuuksia. Knausgårdin tulkinta-apparaatti on edelleen syvä, mutta käsittelyssä on tervetullutta keveyttä, kuin kirjailija olisi oppinut hallitsemaan terävyytensä määrää ja suuntaa.
Yksityiskohtien ja suurten kysymysten yhtäaikaisuus viekoittelevat syvälle Syksyn maisemaan.
Lokakuussa julkaistava Talvi jatkaa Syksyn tyyliä ja perheen kipukohtiin palataan Keväässä. Syyskuun alussa Norjassa julkaistaan sarjan viimeinen osa Kesä ja nähdään kauan odotettu Taisteluni-näytelmän ensi-ilta.
Kaisu Innanen