Ter­ra­fa­me tyy­ty­väi­nen en­sim­mäi­seen vuo­teen, me­tal­li­teh­taan toinen linja otetaan käyt­töön

Terrafame aloitti Talvivaaran kaivoksen ylösajon tasan vuosi sitten, kun malmin louhinta jälleen käynnistettiin.

Terrafame on työllistänyt vuoden aikana keskimäärin 960 henkilöä.
Terrafame on työllistänyt vuoden aikana keskimäärin 960 henkilöä.
Kuva: Kontiainen Jarmo

Terrafame aloitti Talvivaaran kaivoksen ylösajon tasan vuosi sitten, kun malminlouhinta jälleen käynnistettiin.

Yhtiön tiedotteessa kerrotaan, että Terrafamen ensimmäinen vuosi on sujunut hyvin. Keskeiset tavoitteet on saavutettu pienemmällä summalla kuin niihin oli budjetoitu. Lisäksi päätuotteiden eli nikkelin ja sinkin maailmanmarkkinahinnat lähtivät nousuun kesällä 2016.

Kaivoksen ongelmana ollut massiivinen vesimäärä on pienentynyt vuodessa noin kymmenestä miljoonasta kuutiometristä kuuteen miljoonaan kuution. Tilannetta on Terrafamen mukaan helpottanut Vaasan hallinto-oikeuden lupa, joka sallii suuremmat sulfaatin päästökiintiöt kesäkuukausina. Lisäksi kesä on ollut Sotkamossa edellisvuotta vähäsateisempi, ja suuri osa vettä on poistunut haihtumalla.

Bioliotus on toiminut yhtiön mukaan jopa odotettua paremmin myös talvipakkasilla. Huhtikuussa louhinta puolestaan siirrettiin pohjoislouhokselta keskilouhokseen, jossa malmin nikkelipitoisuus on suurempi ja louhintakustannukset alhaisempia kuin ahtaalla pohjoislouhoksella.

Talvivaarassa valmistaudutaan myös metallitehtaan toisen tuotantolinjan käyttöönottoon.

– Tavoitteemme on ollut nostaa tasaisesti nikkelin ja sinkin tuotantomääriä ylösajon edetessä, Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia sanoo.

Hyvästä suunnasta huolimatta kaivoksella varaudutaan koko ajan kaivoksen hallittuun alasajoon. Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti viime toukokuussa, että kaivoksen lopulliseen ylösajoon täytyy saada yksityistä rahaa vuoden loppuun mennessä.

Vuoden aikana kaivos työllistänyt keskimäärin 960 henkilöä, joista 340 on työskennellyt urakoitsijoiden kautta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä