Pääkirjoitus

Oulun Tun­te­ma­ton ei päästä hel­pol­la

Tuntematon sotilas -ooppera jää yhdeksi taiteellisen johtajan tehtävät piakkoin jättävän Mikko Koukin ajan merkkiteoksista.

Oulun kaupunginteatterin tämän vuoden ensi-iltaesitykset avattiin ei enempää eikä vähempää kuin Tauno Pylkkäsen Väinö Linnan Tuntemattoman sotilas -romaanin pohjalle säveltämällä oopperalla.

Tuntematon sotilas on käsite, miltei pyhä teos suomalaisille. Jokaisella on siitä jonkinlainen mielipide. Suuri vaikutus mielikuvan muodostumiseen on ollut Edvin Laineen ohjaamalla elokuvalla, joka kuluu television itsenäisyyspäivän vakiotarjontaan yhtä lailla kuin tasavallan presidentin vastaanotto.

Kaupunginteatterin näyttämölle marssitettiin toisenlainen Tuntematon sotilas. Ne, jotka odottivat huumorin sävyttämää viihteellistä musiikkipläjäystä, yllättyivät. Samoin ne, jotka tulivat oopperaan perinteinen ooppera mielessään.

Ohjaaja Lauri Maijala on koostanut Tuntemattomasta voimakkaan sanomallisen oopperan, joka ei jätä ketään kylmäksi eikä päästä katsojaa helpolla. Se antaa pureksittavaa pitkäksi aikaa.

Oopperan sanoma on raadollinen, niin kuin sota on aina ollut ja on yhä. Siinä, missä Laine korosti elokuvassa romaanin viihteellisiä puolia, Maijala antaa konetuliaseiden laulaa ja pommien räjähdellä sekä miesten pelätä ja raivota.

Tuntematon sotilas -romaani on viime sodasta kertova merkkiteos. Se avautuu eri tavalla eri aikakausina. Sodan käyneille Tuntemattoman sanoma on toinen kuin niille, joille sota on tuntematon. Tämän vuoksi ei ole yhtä oikeaa tapaa tulkita teosta.

Tuntematon sotilas -ooppera jää yhdeksi taiteellisen johtajan tehtävät piakkoin jättävän Mikko Koukin ajan merkkiteoksista.

Koukin aikana kaupunginteatterissa on tehty hienoa työtä. Kansa on palkinnut sen lisääntyvinä teatterissakäynteinä.