Gug­gen­heim-suun­ni­tel­ma ro­mut­tui – ”Nyt näyttää kyllä huo­nol­ta”

Monet uskovat, että Helsinkiin suunnitellun Guggenheimin taidemuseon tarina on päättynyt.

-
Kuva: Guggenheim/havainnekuva

Monet uskovat, että Helsinkiin suunnitellun Guggenheimin taidemuseon tarina on päättynyt. Suomen hallitus ei myöntänyt vuoden 2017 budjetistaan rahaa museon rakentamiseen.

Guggenheim Helsingin tukisäätiön hallituksen jäsenen Rafaela Seppälän mielestä peliä ei vielä ole pelattu. Säätiö aikoo ensi viikon aikana kokoontua selvittämään tilannetta ja pohtii, voisiko hanke jollakin keinolla toteutua ilman valtion tukea.

– Kansalaisena ajattelen, että tämä on surullinen päivä. Mutta henkilökohtaisesti en koskaan luovuta näin helposti, hän sanoo.

Hankkeelle ei ole asetettu mitään aikarajaa, joten Seppälän mielestä museohankkeen puolustajien kannattaa nyt ottaa rauhallisesti.

Myös Solomon R. Guggenheimin säätiön apulaisjohtaja Ari Wiseman sanoi viime viikolla Ylen haastattelussa, ettei amerikkalaissäätiöllä ole kiire Helsingin museon suhteen.



Koko suunnitelma Helsingin Guggenheimin museosta on nyt joka tapauksessa romuttunut tai vähintäänkin kääntynyt ylösalaisin, koska rakentamissuunnitelmat oli laskettu pitkälti julkisen tuen varaan.

– Valtiohan olisi ollut suurin edunsaaja. Bilbaossakin Baskimaan alue ja kaupunki maksoivat museon lähes kokonaan, ja se tuli kolmessa vuodessa takaisin, Seppälä sanoo.

Suomen valtiolta odotettiin alun perin vähintään 65 miljoonan euron panostusta, joka olisi ollut puolet rakentamiskustannuksista. Ennen budjettiriihtä elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) ehdotti Guggenheimille 40 miljoonan euron avustusta, mutta tukea ei herunut.

Toisena rahoittajatahona suunnitelmissa on ollut Helsingin kaupunki, joka on muun muassa teettänyt omat vaikuttavuuslaskelmansa museon kuluista ja mahdollisista tuotoista. Kaupunki on odottanut valtion kantaa asiaan, ennen kuin suunnitelma voisi edetä poliittiseen päätöksentekoon.

Yksityistä rahaa Guggenheim Helsingin tukisäätiö on kerännyt lähinnä vuosittaisiin lisenssimaksuihin, jotka oikeuttaisivat Guggenheimin nimen ja brändin käyttöön Helsingissä.



Seppälän mukaan helsinkiläissäätiön ensimmäinen tehtävä on nyt neuvotella Solomon R. Guggenheimin museon edustajien kanssa New Yorkissa. Säätiöiden on pohdittava keskenään, kuinka kauan tilannetta voi vielä pitää auki.

– Emme ole vielä ehtineet puhua heidän kanssaan. Nyt selvitetään, kuinka kauan heidän kärsivällisyytensä riittää.

Seppälä myöntää, että vuosikausia valmistellun museohankkeen tulevaisuus näyttää nyt ”kyllä rehellisesti sanottuna huonolta”.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä