Kunta toimii portinvartijana sille, saako paperiton kiireellistä hoitoa Suomessa. Viime kädessä portinvartija on lääkäri tai ajanvaraushenkilö.
Näin sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Eeva Nykänen. Hän huomauttaa, että kaikilla ihmisillä on oikeus kiireelliseen hoitoon henkilön oleskeluoikeuteen katsomatta.
Siitä, kuinka hyvin paperittomat hoitoa Suomen kunnissa saavat, on Nykäsen mukaan hyvin vähän määrällistä tietoa.
– Siitä meillä ei ole tietoa, mitä kunnissa tapahtuu, Nykänen sanoo.
Paperittomalla tarkoitetaan henkilöä, joka elää maassa vailla laillista oleskeluoikeutta. Paperittomia arvioidaan olevan Suomessa aiempaa enemmän, sillä turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut ja Suomessa on tehty lainsäädäntömuutoksia.
Vuonna 2014 THL arvioi, että Suomessa olisi noin 3 500 ilman oleskelulupaa oleskelevaa ihmistä.
Nykänen puhui tiistaina Helsingissä järjestetyssä Karkotetut-seminaarissa, jossa käsiteltiin eurooppalaista siirtolaispolitiikkaa.
Kiireellisen hoidon määritelmä suppea
Suomessa muiden kuin kunnan asukkaiden pitää maksaa kiireellisen hoidon kustannukset täysmääräisesti. Tämä koskee myös paperittomia.
– Monesti on jokin toinen maa, toinen asuinkunta tai vakuutusyhtiö, joka hoitaa laskun. Mutta paperittomissa on ihmisiä, joilla ei ole sitä. Se tulee omasta taskusta tai jos ei tule, valtio sen korvaa.
– Jo se tieto siitä, että saattaa saada sen laskun ja se, että laitetaan perintään, voi johtaa siihen, että henkilö ei mene hakemaan niitä [terveyspalveluja], Nykänen sanoo.
Nykänen pitää ongelmallisena myös kiireellisen hoidon määritelmää lainsäädännössä. Sen piiriin eivät kuulu esimerkiksi alaikäisten täysimääräiset terveyspalvelut eikä raskauden seuranta.
Esimerkiksi synnyttävä nainen otetaan vastaan, mutta jossain vaiheessa kiireellisen hoidon tarve katkeaa. Synnyttänyt äiti ei pääse neuvolaan, koska neuvolapalvelut eivät ole kiirellisen hoidon piirissä.
Auttaisiko ihmisoikeuskanne?
Euroopan perusoikeusvirasto teki vuosi sitten selvityksen>, jonka mukaan laajemman kuin kiireellisen hoidon antaminen on maahanmuuton vastaanottovaltiolle halvempaa kuin pelkän kiireellisen hoidon antaminen.
Loppupäätelmä perustuu siihen, että sairauden hoitaminen vasta hätätilanteessa on terveydenhoitojärjestelmille kallista.
– Esimerkiksi diabeteksen hoitotasapaino ei sinällään hirveästi maksa, mutta sitten kun henkilön munuaiset pettävät, sitten maksaa, Nykänen kuvaa.
– Meidän politiikkamme on vähän ongelmallista tästä näkökulmasta.
Hän arvioi, että paperittomien ihmisoikeuksien toteutumista voisi helpottaa esimerkiksi ihmisoikeuskanteen kaltainen työkalu, jolla saataisiin yksilöön kohdistuvat oikeudenloukkaukset näkyviksi ja joka tuottaisi yksilölle oikeussuojaa.
– Se voisi olla yksi avaus. En tiedä, onko tässä poliittisessa tilanteessa realistista lähteä tavoittelemaan sellaista, Nykänen sanoo.