Oulu Kärppien liigajoukkueessa kuudetta kauttaan pelaava jääkiekkopuolustaja Mikko Lehtonen on tehnyt seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen.
Lehtonen, 27, on pelannut urallaan yli 300 liigaottelua. Jääliläinen on kiekkoillut oikeastaan koko uransa Kärppien petopaidassa, vaikka miehen kasvattajaseura onkin Kiimingin kunnan kiekkoylpeys KiiRi.
Yhdessä pakkiparinsa Lasse Kukkosen kanssa hän muodostaa yhden liigan tehokkaimmista pakkipareista.
"Lehtonen pystyy huippusuoritukseen illasta toiseen ja hänestä löytyy potentiaalia kasvaa edelleen. Tästä osoituksena ovat myös maajoukkuekomennukset viime syksyn Euro Hockey Tourissa (epävirallinen EM-turnaus)", Kärppien valmentaja Kari Jalonen kertoi tyytyväisenä.
SM-liigan runkosarjassa Lehtonen pitää puolustajien tehopörssissä neljättä sijaa tuloksellaan +17. Edellä ovat vain HPK:n Veli-Pekka Laitinen (+17), Lasse Kukkonen (+18) ja tehopörssiä johtava Ilveksen Jyrki Lumme (+19).
Voimakkaat huhut olivat viemässä Lehtosta ensi kaudeksi ulkomaiden rahakaukaloihin, mutta puolustaja päätyi lopulta tuttuun ja turvalliseen ratkaisuun.
"Suurin syy haluuni jatkaa on kuitenkin se, että Kärpät on paras paikka kehittää itseään pelaajana hyvässä valmennuksessa ja hyvin hoidetussa organisaatiossa", Lehtonen totesi.