A-nuorten SM-liigan päätöskierros pelataan keskiviikkona, jolloin eniten pelissä on tamperelaiskaksikolla Ilves - Tappara.
Toinen mansen kaksikosta jää auttamatta ulos kevään ratkaisuotteluista. Todennäköisesti arpa lankeaa tällä kertaa Tapparan kohdalle, sillä joukkue on ennen päätöskierrosta pisteen paikallisvastustajaansa perässä.
Lisäksi myös keskiviikon ottelut puoltavat Ilveksen pudotuspelipaikkaa. Tampereen kissapedot kohtaavat päätöskamppailussaan kotonaan SaiPa:n, joka pelaa täysin ottelussa täysin ilman panosta. Tappara puolestaan matkustaa Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi. Ritaripaidat himoitsevat lisäpisteitä vähintään yhtä kuumeisesti kuin tamperelaiset, sillä joukkue taistelee kynsin ja hampain kotiedusta pudotuspeleihin.
Monien pudotuspelijoukkueiden helpotukseksi Helsingin IFK jää kovasta kiristään huolimatta kevään ratkaisuotteluiden ulkopuolelle.
Esimerkiksi runkosarjan voittava KalPa kohtaa puolivälierissä varmasti huomattavasti mieluummin jomman kumman tamperelaisjoukkueista kuin fyysisen ja äärimmäisen taitavan HIFK:n, jonka syyskausi meni totaalisesti penkin alle.
A-nuorten SM-liigan pudotuspelit alkavat jo perjantaina, kun KalPa isännöin kotihallissaan runkosarjan kahdeksikkoa. Muut otteluparit starttaavat vuorokautta myöhemmin lauantaina.