Levottomuudet Ukrainan keskustassa Kiovassa ovat jälleen kiihtymässä. STT:n toimittajan mukaan mielenosoittajat ovat alkaneet heitellä poliiseja kivillä.
Poliisit ovat vastanneet vesitykeillä.
"Kiviä lentää nyt todella paljon, joten siltä näyttää, että tilanne olisi pahenemaan päin. Polttopulloja en ole toistaiseksi nähnyt."
Poliisi on myös ottanut uudestaan käyttöön vesitykit, joilla jo viime yönä yritettiin sammuttaa roihuavia rengaskasoja. Tulipalot onkin nyt saatu sammumaan, ja ilmassa on valtavasti vesihöyryä, kertoo toimittaja Maria Annala.
Viranomaisten mukaan keskiviikkona protesteissa pahasti loukkaantunut mielenosoittaja menehtyi tänään sairaalassa.
Viranomaisten mukaan mielenosoituksissa on kuollut kolme ihmistä, opposition mukaan kuusi. Kyiv Post -lehden mukaan mielenosoittajat ovat vallanneet rakennuksia yhteensä seitsemässä kaupungissa.
Kiovassa mielenosoittajat tunkeutuivat toissa yönä maatalousministeriön rakennukseen ja yrittivät viime yönä vallata myös energiaministeriön. Presidentti Viktor Janukovitsh lupasi eilen, että maan hallituksessa tehdään uudelleenjärjestelyjä ensi viikolla.
Ukrainan sisäministerin mukaan yritykset ratkoa maan tilannetta rauhanomaisesti ovat olleet hyödyttömiä. Ministeri syytti mielenosoittajia myös aseiden varastoinnista leireihinsä Kiovassa.
Kyiv Post -lehden mukaan mielenosoittajat ovat vallanneet rakennuksia yhteensä seitsemässä kaupungissa. Kiovassa mielenosoittajat tunkeutuivat toissa yönä maatalousministeriön rakennukseen ja yrittivät vallata myös energiaministeriön.