Tommi Pekkala kar­tin­gin alue­mes­ta­rik­si

Rokuan Raketteja edustavan Tommi Pekkalan kesäkausi karting-kilpailuissa on sujunut hyvällä menestyksellä. Vuonna 2012 kilpailemisen aloittanut...

-

Rokuan Raketteja edustavan Tommi Pekkalan kesäkausi karting-kilpailuissa on sujunut hyvällä menestyksellä. Vuonna 2012 kilpailemisen aloittanut utajärveläinen kilpaili tänä kesänä KF6 junior-luokassa.

Kausi 2016 starttasi uuden LKE-moottorilla varustetun Haase-Corsa-auton ohjaimissa. Lappi Cupin ensimmäisissä osakilpailussa vappuna Ruukissa 12-vuotias Pekkala ajoi toisessa finaalissa voittoon ja toisessa kakkoseksi.

Äitienpäiväajoissa Kuopiossa hän oli myös voittotaistelussa mukana. Lauantaina Pekkala hurjasteli yli 20 kilpailijan joukossa hienosti voittoon. Sunnuntain kisa alkoi myös hyvin ja hän pääsi starttaamaan finaaliin viidennestä ruudusta. Hän nousi heti alussa toiseksi, mutta takaa tulevan lievällä avustuksella pyörähti ja putosi kahdeksanneksi. Loppukierrosten aikana hän kuitenkin vielä nousi kuudennelle sijalle.

Seuraava kisa oli jälleen Lappi Cup-sarjaa kesäkuun alussa OuluZonessa. Molemmista osakilpailuista oli tuloksena vakuuttava voitto. Kovatasoisen X30 Challenge Finland-sarjan finaalissa Mika Salo Circuitilla Pekkala taisteli lauantain finaalissa B-finaalin kautta A-finaalin sijalle 21. Sunnuntaina sateessa hän nousi 14:sta ruudusta hienosti kuudenneksi.

Pohjois-Suomen aluemestaruudet ratkaistiin viime viikonloppuna Ruukin Vauhtimaan radalla. Varsinainen kilpailupäivä lauantai oli Pekkalan osalta täydellinen. Heti aika-ajoissa hän oli junioreiden nopein. Ensimmäinen ja toinen alkuerä päättyivät Pekkalan voittoon. Myöskään finaalissa nuorella utajärveläisellä ei ollut ongelmia pitää kärkipaikkaa ja hän saavutti näin viime vuoden aluemestaruushopean jatkoksi aluemestaruuden.

Syksyn kisaohjelmassa on vielä Töysässä ajettava aluemestareiden mestaruuskilpailu.

Tero Lyttinen

Artikkeli Tommi Pekkala kartingin aluemestariksi julkaistiin alunperin Tervareitti-lehden verkkosivuilla.

Ilmoita asiavirheestä