Vänmanni on tuttu lounasravintola kaupunginteatterin yhteydessä toisessa kerroksessa. Kertaakaan en ole pettynyt talon tarjontaan. Näköala ja maisemat Pikisaareen ja suistoon houkuttelevat pistäytymään yhtä mielellään kuin maukas ruoka.
Ravintola toimii teatterin henkilökunnan ravintolana, mutta on avoin kaikille. Teatterin ilmapiiri on läsnä lounaalla. Näytelmäharjoituksen tauolla näyttelijät ampaisevat lounastauolle rooliasuissaan.
Päivän lounaslistalla on huomioitu niin kala-, liha- kuin kasviruuan ystävät. Tuhtiin nälkään sopii buffetlounas, voi maistella vähän kaikkea tai sitten kevyemmin salaatti- tai keittolounasta tai niitä yhdistellen.
Päivän ruokalistalla on kalaa katkarapukastikkeessa, Välimeren lihapataa ja tuoretta hernesosekeittoa. Lisäksi buffetpöydässä on runsas valikoima salaattia ja salaatin lisukkeita. Mutkaton ruoka on maittavaa, tällä kertaa se on päivän kala. Seiltä maistuvan kalan kruunaa katkarapukastike.
Olen Syömäsä-palstalla motkottanut tylsistä jälkiruuista, etenkin kun tarjolla on ollut kahvia ja keksejä. Vänmannin jälkiruoka saa täydet kymmenen pistettä. Kirkkaaseen juomalasiin kerroksittain pinottu marjainen trifle on lounaan kohokohta.
Keittiöpäällikkö Eeva Korhoselta pitää erikseen kysäistä, mitä aineksia triflen kerroksista löytyy. Pohjalla on tummia keksimuruja, välissä keittiön omaa mustaherukkahilloa, kermavaahtoa, marenkia ja päällä punaherukkaa. Pöytäseuralainen neuvoo kahmaisemaan lusikalla lasin pohjamutia myöten, jotta makukimara pääsee oikeuksiinsa.
Vänmanni
Paikka: Teatteriravintola Vänmanni, Kaarlenväylä 2. Buffetlounasta maanantaista lauantaihin kello 11–14. Buffetlounas 10,50 €, keitto- ja salaattilounas 8,50 €, keittolounas 6,20 € ja salaattilounas 5 €. Lounaslista netissä www.kanresta.fi.
Ruoka: Buffetissa kala-, liha- ja kasvisruokaa sekä runsas salaattipöytä. Kahvin lisäksi jälkiruoka.
Miljöö: Rauhallinen. Kesät talvet mieltä virkistävä näköala Pikisaareen ja Oulujoen suistoon.
Kiitämme: Kahvin ja keksin lisäksi ehta marjainen trifle-jälkiruoka, nam. Näköala on Oulun ravintoloista paras.
Toivomme: Kala- ja liharuuat voisi yksilöidä vielä tarkemmin. Päivän kala, mikä kala?