Opis­ke­li­ja­po­ruk­ka ra­ken­taa Oulun yli­opis­tol­la uutta for­mu­la-au­toa ensi vuoden ki­soi­hin

Opiskelijoiden formulakisoissa pelkkä auton tekninen suorituskyky ei riitä, vaan ratkaisut pitää pystyä perustelemaan myös bisneslogiikalla.

Oulun yliopiston miniformula-auto on päässyt kilpailemaan. Ensi vuodelle on rakennettu jo kokonaan uutta autoa.
Oulun yliopiston miniformula-auto on päässyt kilpailemaan. Ensi vuodelle on rakennettu jo kokonaan uutta autoa.
Kuva: Formula Student Oulu

Oulun yliopistossa rakennettu formula-auto osallistui viime viikonloppuna Tallinnassa pidettyyn Baltic Open -formulakisaan, jossa oululaistiimi tuli kuudennelle sijalle. Kyseessä on auto, jota on opiskelijavoimin rakennettu jo pitkään.

Sähkötekniikan opiskelija Leevi Halmeen mukaan samalla autolla oli tarkoitus kisata jo viime vuonna, mutta tuolloin suunniteltu kisa peruttiin viime hetkellä.

- Tässä on nyt vuoden verran kehitetty autoa eteenpäin ja tänä vuonna päästiin parannellulla versiolla kisoihin asti, Halme sanoo.

Halmeen mukaan auton katteet on vaihdettu kokonaan ja painoa saatiin kevennettyä edellisestä versiosta aika paljon.

- Siinä on uudet vanteet, uusi ratti, uutta kojelautaa ja niin edelleen. Ulkonäöllisesti se on aika erilainen kuin aiemmin, nyt tehtiin lasikuidusta, lasihiilikuidusta ja hiilikuidusta muovin sijaan.

Pelkkä suorituskyky ei riitä

Halmeen mukaan opiskelijoiden formulakisoissa ei kuitenkaan mitata pelkästään auton suorituskykyä, vaan kisoissa on usein mukana myös liiketoiminta- ja suunnitteluosio.

– Niissä osioissa täytyy pystyä perustelemaan esimerkiksi tehdyt suunnitteluratkaisut. Bisnesosiossa mitataan sitä, kuinka kalliiksi tulisi valmistaa x määrä tätä autoa eli tutkitaan sen mahdollisuuksia tulla sarjatuotantoon, Halme sanoo.

Lisäksi kisoissa on kuitenkin perinteisiä suorituskykyä mittaavia osioita, kuten sprinttikisaa, kiihdytyskisaa ja kestävyysajoa.

– Kestävyysajossa ajetaan parikymmentä kilometriä käytännössä koko ajan täysillä ja vaihdetaan kuskia välissä, katsotaan miten auto kestää ja miten kuski kestää.

Halmeen mukaan Tallinnassa oululaisten auto kesti hajoamatta, vaikka joillakin opiskelijatiimeillä kävi niinkin. Oululaisillakin oli tosin tiukka paikka ennen kisoja: pari päivää ennen starttia moottori ei käynnistynyt.

– Saatiin kuitenkin ongelma ratkaistua ja auto kisoihin, Halme sanoo.

Formulan rakentaminen on monikiltainen hanke

Halmeen mukaan Formula Student -kisat ja yleensäkin miniformulan rakentaminen on todella mielenkiintoinen haaste ja mahdollisuus. Auton rakentaminen ei ole pelkästään teekkareille tarkoitettu, vaan projektiin tarvitaan osaajia muiltakin alueilta, kuten juuri liiketalouden tai pr- ja media-alojen parista.

– Tämä on monikiltainen projekti ja mistä vain killasta voi tulla mukaan. Bisnesosiot ja muut kehittävät formulakilpailua todella paljon eteenpäin ja tällaisista hankkeista on paljon suurempi hyöty myöhemmin työelämässä, kun projektia joutuu kehittämään muiltakin kanteilta kuin pelkkien insinööritaitojen puolesta, Halme sanoo.

Ensi kesän kisoja varten rakenteilla on uusi auto, jonka runko on jo rakennettu viime talven aikana. Halmeen mukaan nyt formulaporukka rekrytoi uusia jäseniä, jotta auto saataisiin valmiiksi tulevan talven aikana.

– Heti kun lumet sulavat niin pitäisi päästä radalle, Halme sanoo.

Halmeen ja muun formulatiimin tarkoituksena on päästä kesällä Keski-Euroopan Formula Student -kisoihin kuten Unkariin ja Tsekkiin. Alan päätapahtuma on Saksan Formula Student Germany kesän lopulla, mutta siihen osallistuminen Oulun yliopiston tiimillä on epävarmaa.

– Se on tosi kallis reissu ja tuskin vielä siihen riittää budjetti, mutta on se tavoitteena. Siellä on satoja autoja ja isojen automerkkien kuten Porschen ja Audin edustajia, Halme sanoo.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä