Tappara rat­kai­si eri­kois­ti­lan­teis­ta

Tampereen Tappara otti torstaina kauden kolmannen voittonsa Hämeenlinnan Pallokerhosta jääkiekon SM-liigassa.

Tampere Tampereen Tappara otti torstaina kauden kolmannen voittonsa Hämeenlinnan Pallokerhosta jääkiekon SM-liigassa. Tamperelaiset kaatoivat kotikaukalossaan HPK:n 5-2 (1-0, 2-2, 2-0). Voittonsa ansiosta Tappara nousi liigassa HPK:n ohi kolmanneksi.

HPK nousi toisessa erässä kahden maalin takaa 2-2:een. Hämeenlinnalaiset nosti peliin mukaan keskushyökkääjää Petteri Wirtanen, joka viimeisteli kaksi maalia. Wirtasen 1-2-kavennus oli alivoimaosuma. Toisen erän lopulla hämeenlinnalaiset menettivät kuitenkin peliotteensa kolmeen peräkkäiseen jäähyyn.

Tapparan puolustaja Pasi Puistola ampui erän lopulla kahden miehen ylivoimalla ottelun voittomaalin, 3-2-johto-osuman, HPK-vahti Karri Rämön längistä verkkoon.

- Nykykiekko on tällaista. Erikoistilannepelaamista tulee paljon. Ensimmäisessä erässä meille tuli ylivoimaa, toisessa erässä vastustajalle. Kolmannessa erässä ylivoima taisi mennä aika tasan, Puistola tuumi.

- Hyvä meille, että tänään tuli erikoistilanteissa onnistumisia. Saatiin pari ylivoimamaalia, yksi alivoimalla ja yksi maali rangaistuslaukauksella, ottelun paras pelaaja Puistola arvioi.

Kolmannessa erässä tamperelaisten voiton varmistivat laiturit Marko Mäkinen ja Timo Vertala. Mäkinen viimeisteli upean harhautuksen jälkeen rangaistuslaukauksella 4-2-maalin. Mäkinen pääsi ampumaan rankkaria, kun läpiajoon rynninyt laituri Teemu Laine kaadettiin. Kotijoukkueen 5-2-osuman ampui alivoimalla läpiajoon päässyt Vertala.

HPK antoi ottelussa melkoisesti tasoitusta tamperelaisille. Joukkueen kokoonpanosta oli poissa kuusi avainpelaajaa. Tapparan kokoonpanosta puuttui puolustaja Janne Grönvall, joka oli kuumeessa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä