Tuu­len­puus­kis­sa mi­tat­tiin myrs­ky­lu­ke­mia, pe­las­tus­lai­tos raivasi kaa­tu­nei­ta puita

Tuuli puhalsi voimalla maanantain vastaisena yönä ja maanantaina aamupäivällä.

Aallot löivät voimalla rantaan Nallikarissa.
Aallot löivät voimalla rantaan Nallikarissa.
Kuva: Juho-Heikki Kurtti

Tuuli puhalsi voimalla maanantain vastaisena yönä ja maanantaina aamupäivällä Perämeren rannikolla. 

Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulen nopeus oli Oulun edustalla puuskissa jopa 20–22 metriä sekunnissa. Keskituuli Oulun Vihreäsaaressa oli enimmillään 16 metriä sekunnissa. Samankaltaisia tuulilukemia mitattiin myös Raahessa ja Hailuodossa.

Oulu–Koillismaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että tuuli aiheutti jonkin verran vahingontorjunta tehtäviä eripuolilla Oulun seutua.

– Meillä oli noin puolen kymmentä tehtävää, yksittäisiä tapauksia, kertoo päivystävä palomestari Arssi Heiskanen.

Pelastuslaitos hälytettiin apuun lähinnä teiden ja sähkölinjojen päälle kaatuneiden puiden vuoksi.

Tuuli alkoi tyyntyä selvästi iltapäivän puolella. Pelastuslaitokselle viimeiset tehtävät tulivat kello 13:n ja 14:n välillä. 

Katso lukijoiden tuulikuvia.

Paikkakuntakohtainen sääennuste Kalevan Sää-sivulta.

Ilmoita asiavirheestä