Vaasan ja Kuopion Palloseurat pelasivat jalkapalloliigassa 1-1-tasapelin maanantaina Vaasan Hietalahden uudella jalkapallostadionilla. Molemmat maalit tehtiin toisella puoliajalla. KuPS jatkaa sarjataulukossa edelleen kolmantena ja VPS samalla pistemäärällä neljäntenä.
Kotijoukkue siirtyi yllättäen johtoon, kun toista puoliaikaa oli pelattu vajaa kaksikymmentä minuuttia. Timi Lahti syötti oikealla edenneelle Jonas Leväselle, jonka veto vajaasta 30 metristä yllätti vieraitten maalivahdin Johannes Keidlin.
- Olipa vaikea pelata vieraitten todella isokokoista puolustuslinjaa vastaan, kommentoi pitkästä aikaa kotijoukkueen kokoonpanossa koko ottelun ajan pelannut Loorents Hertsi.
Tasoitus syntyi viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa. Vieraat saivat yhdeksännen kulmapotkun, jonka Juho Hakala siirsi tarkasti takatolpalla odottaneelle Saku Savolaiselle. Tämä puski hallitusti pelivälineen ohi kotijoukkueen maalissa kauden kaikki ottelut pelanneen Evgeny Kobozevin.
- Oli tiukka ottelu. Hyvä, että pääsimme peliin mukaan ja ansaitsimme vähintäänkin sen yhden pisteen. Näin asetelmat sarjataulukon yläpäässä säilyivät muuttumattomina, totesi Savolainen.