Suomessa on noussut tunkkaisen tuntuinen keskustelu Ulkopoliittisen instituutin Upin elokuun lopulla julkaisemasta Venäjä-selvityksestä.
Vaikka Toivo Martikaisen, Katri Pynnöniemen ja Sinikukka Saaren sekä Upin työryhmän laatima Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla -raportti ei suppeutensa vuoksi ole varsinainen tutkimus, on ala-arvoista kyseenalaistaa tuloksia väittämällä niiden horjuttavan naapurisuhteita.
Keskustelu on tuonut muistumia syvimmän suomettumisen kaudelta 1970-luvulta, jolloin Neuvostoliiton tutkimus oli tarkoin holhottua myös tieteellisissä piireissä. Niistä ajoista ei kannattaisi ottaa mallia.
Ensimmäisenä tuulahduksen menneisyydestä toi selvityksen lytännyt kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Sirkka-Liisa Anttila (kesk.). Hänestä raportti ei ole hyväksi Venäjän-suhteille, koska tällaiset ”ulostulot eivät edistä Suomen ja Venäjän välisten suhteiden suotuisaa kehitystä”.
Anttila myös muistutti, kuka Upia rahoittaa: eduskunta. Siksi tällä tavoin rahoitetun tutkimuksen tulisi olla mukana rakentamassa hyviä suhteita Venäjän suuntaan.
Onpa aikoihin eletty, jos ulkopolitiikan tutkijoiden täytyy vielä tänä päivänä sulkea silmänsä todellisuudelta ja ottaa huomioon kahdenvälisten idänsuhteiden varjeleminen.
Suomessa on voitava todeta tutkimuksellisin välinein, että Venäjä on muuttunut huomattavasti ja että tästä syystä elämme toisenlaisessa toimintaympäristössä kuin vaikkapa viisi vuotta sitten.
Venäjä miehitti Krimin niemimaan 2014, jolloin koko Euroopan tasapaino heilahti. Kansainvälisen kriisin aiheuttanut teko on omiaan vaikuttamaan myös Suomen tilanteeseen. Joka sellaisen haluaa kiistää, ei näe mitä ympärillä tapahtuu.
Anttila sai väitteilleen tukijan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteestä, joka kyseenalaisti Upin selvityksen kirjoituksessaan (HS 8.9.). Rinteen mukaan selvitys pelottelee tavalla, jota ei voida pitää hyvänä.
Rinne ihmetteli, mihin selvityksessä esitetyt tulkinnat perustuvat. Se selviää, jos katsoo lähdeviitteet. Runsaan 70 sivun työssä on tieteellisten sääntöjen mukaan laadittu lähdeluettelo, jossa on mainittu muun muassa haastateltavat.
Rinteen moitelista sävyttyi kummallisesti hänen toivoessaan, että selvitykseen olisi kelpuutettu haastateltaviksi myös Aleksanteri-instituutin asiantuntijoita. Antoiko Rinne ymmärtää, että Aleksanteri-instituutti tekee ulkopoliittisesti hyväksyttävämpää tutkimusta kuin Upi? Niin tai näin, Rinne tuli politisoineeksi koko Venäjän-tutkimuksen asianmukaiseen ja epäkelpoon.
Suomessa tehdään monipuolista Venäjän-tutkimusta useissa eri laitoksissa. Myös Venäjää täytyy tutkimuskohteena tarkastella tieteen sääntöjen mukaan vapaasti ja riippumattomasti. Tästä syystä tuloksia ei pidä lähteä syyttämään vääriksi poliittisista lähtökohdista.
Tutkimustuloksista saa ja pitää käydä avointa keskustelua, mutta tutkimustyötä ei saa ohjailla eikä julistaa pätemättömäksi, jos siinä on julkaistu ikäviä tietoja.
Pääkirjoitus