Ikävät hirvikärpäset pörähtävät marjastajien ja muiden metsässä liikkuvien päänahkaan puremaan paukamia. Hirvikärpäsiä on nyt riesaksi saakka paikoitellen myös Oulun seudulla.
Eläintieteen professori Arja Kaitala Oulun yliopistosta kertoo, että vasta kuoriutuneet hirvikärpäset liikkuvat tiitterästi. Lämpimät ilmat takaavat niille hyvät lentokelit.
Sitkeistä hirvikärpäsistä ei meinaa päästä eroon, ne eivät välttämättä kuole edes saunan löylyissä. Hiustenpesun jälkeenkin niitä vielä löytyy. Legendan mukaan hirvikärpäsiä on mönkinyt elävänä hiuksista pois vielä hiustenvärjäyksen jälkeenkin. Vaatteista hirvikärpäsiä ei poista pesukonekaan.
Hiuksista hirvikärpäsiä voi metsästää pois tiheällä kammalla.
Hirvikärpänen ei levitä tauteja, vaan ongelmana ovat kutisevien puremajälkien raapiminen ja niiden tulehtuminen. Hirvikärpänen voi imeä ihmisen verta, mutta se ei lisäänny ihmisen iholla.
Jotkut ovat hirvikärpäsen puremille niin allergisia, että vanhatkin puremajäljet saattavat alkaa kutista uuden pureman jälkeen vaikka vuodenkin päästä.
Vaalea ja kiiltävä asuste suojaa
Arja Kaitalan mukaan vaalea ja kiiltävä asuste metsässä suojaa parhaiten hirvikärpäsiltä. Tumma ja nukkainen puolestaan vetää niitä puoleensa. Mikään linimentti ei karkota hirvikärpästä.
Vaatetuksessa voi suosia kommandopipoa, pistää sukkahousut päähän tai hirvikärpästakin ylleen.
Hirvikärpäset lentävät isoon, tummaan kohteeseen. Lapsiperheen syksyisellä metsäretkellä isän tai äidin kannattaakin pukeutua tummaan vaatteeseen hirvikärpäsyötiksi, jolloin vaaleaan pukeutuneet lapset saavat olla rauhassa kärpäsiltä.
Kaitala arvioi, että hirvikärpäsiä voi kohdata metsässä vielä kuukauden ajan.
– Hirvikärpäsnaaraat pystyvät kestämään -20 asteen pakkasta, mutta ne tarvitsevat lentämiseen 7 lämpöastetta, Kaitala kommentoi.
Hirvikärpästen tiheys johtuu yksinomaaan hirvien tiheydestä, säällä ei ole vaikutusta asiaan.
Jos hirviä on liikkunut edellisen loppusyksyn ja talven aikana seudulla, hirvikärpäsen koteloita on tippunut yhdeksän kuukauden ajan hirvien turkista maahan. Näistä koteloista kuoriutuu aikuisia hirvikärpäsiä.
Tarkkaa tutkimustietoa hirvikärpäsen levinneisyydestä ei ole, sillä tutkimukset on rahapulassa lopetettu, Kaitala kertoo.
Hirvikärpänen alkoi levitä Suomeen 1960-luvulla Venäjältä.