Hailuodon kunnanvaltuusto hyväksyi torstai-iltana yksimielisesti erosopimuksen, jonka mukaan kunnanjohtaja Ari Nurkkalan työsuhde kuntaan päättyy 31. tammikuuta. Nurkkalalle maksetaan 75 000 euron eroraha.
”Mielestäni erosopimus on niin kunnanjohtajan kuin kunnankin edun mukaista kuin että mennään kunnanvaltuuston luottamusäänestykseen sekä mahdollisiin jatkotoimiin, joita siitä voisi seurata”, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sauli Pramila (kesk.) arvioi.
Erosopimuksessa on Pramilan mukaan sovittu, että perusteluja ei julkisesti käsitellä. Mutta kysymys on luottamuspulasta, sillä muuten ei tilapäistä valiokuntaa olisi perustettu valmistelemaan kunnanjohtajan erottamista tai siirtämistä muihin tehtäviin.
”Valiokunta on työskennellyt hyvin suljetusti, tietoja ei ole annettu ulkopuolelle ja eikä varmasti anneta nytkään, koska valiokunnan työ päättyy sopimuksen allekirjoittamiseen.”
Kunnanhallitus tulee valmistelemaan uuden kunnanjohtajan valintaa pikapuolin, sillä Pramilan mukaan kunnassa on niin pieni hallinto, että ylimääräisiä työntekijöitä ei ole.
Ennen kunnanvaltuuston kokousta erosopimusta esiteltiin kaikkien valtuustoryhmien yhteisessä kokouksessa.
Ari Nurkkalaa ei torstai-iltana tavoitettu kommentoimaan kunnanvaltuuston päätöstä.