Helsinki Mika Toivolan komentoon siirtyneestä Rauman Lukosta on povattu liigan mustaa hevosta. Rohkeimmat laskevat Lukon jopa mestaruuskandidaattien joukkoon. Viime kauden jälkeen joukkuetta on vahvistettu Toivolan lisäksi myös mielenkiintoisilla pelaajahankinnoilla.
- Olen saanut rakentaa mieleisen joukkueen. Lukko on nyt hieman fyysisempi kuin viime vuonna, Toivola sanoo.
Lukkoon pestattu tshekkitrio Jiri Hunkes, Jan Platil ja Josef Straka tuovat ryhmään sekä taitoa että kovuutta. Keskushyökkääjä Straka, 28, on kolmikon kokenein. Puolustajat Hunkes, 22, ja Platil, 23, ovat puolestaan ammattilaisuransa alkuvaiheessa. Pohjois-Amerikan alasarjoja kolunnut Platil on saanut mainetta jonkun sortin nyrkkisankarina.
Lukon riveihin siirtyneiltä oululaisilta Juha-Pekka Haatajalta, Henrik Juntuselta ja Pekka Saarenheimolta on lupa odottaa melko paljon. Varsinkin Saarenheimon otteita seurataan Rauman uusitussa jäähallissa tarkasti. Jokereista tullut Toni Dahlman on selkeä vahvistus.
Lukon maalinsuulla torjuvat Markus Korhonen ja Pasi Häkkinen. Tuleva kausi on sekä Korhoselle että Häkkiselle erittäin tärkeä. Kaksikon on ansaittava Toivolan luottamus torjumalla voittoja.