A-nuorten SM-liiga
Kärpät - Ilves 1-3
(0-1, 1-2, 0-0)
Oulu Keskiviikkona pelatun avauskierroksen perusteella Kärppien A-nuorilta on unohtunut tyystin yksi oleellinen perusasia kesäharjoittelun aikana.
Erikoistilannepelaaminen, joka näyttelee uudella ja huomattavasti tiukentuneella tuomarilinjalla entistäkin suurempaa roolia, on ainakin Ilves-ottelun perusteella Kärpiltä vielä pahasti hakusessa.
Ilves iski kolmesta osumastaan kaksi alivoimalla ja yhden ylivoimalla. Kärppien ylivoima puolestaan jauhoi totaalisesti tyhjää, vaikka joukkue pääsi yrittämään miesylivoimalla kaikkiaan 11 kertaa.
"Paljon olemme mietintöjä pitäneet ylivoimapelaamisen suhteen, mutta tänään tulos oli kyllä totaalisen heikko. Pelaajiemme työnteko loppui kuin seinään, kun saimme ylivoimatilanteen", Kärppien valmentaja Jari Laukkanen sadatteli.
Oululaisluotsi tunnusti heti perään, että ottelun loppunumerot jopa mairittelevat tällä kertaa kotijoukkuetta.
"Maalivahtipelimme oli äärimmäisen hyvää", Laukkanen kiitteli syystäkin joukkueensa ainutta onnistujaa, 29 kertaa torjunutta maalivahti Matti Alasimosta.
"Harjoituspelimme sujuivat pitkälti samansuuntaisesti kuin edellisilläkin kausilla. Sen perusteella meidän pitäisi taistella kotiedusta runkosarjassa", viime kaudella Kärpät hopealle luotsannut Laukkanen summaa.
Hän laskee joukkueensa vahvuudeksi perinteiset kärppäominaisuudet - kovan liikkeen ja ahkeran yrittämisen.
"Pelkästään uusien sääntötulkintojen pohjaltakin pitää pystyä pelaamaan liikkuvaa kiekkoa. Roikkumalla ja repimällä ei varmasti tulla pärjäämään", Laukkanen alleviivaa.