Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) on muuttanut mieltään niin sanotusta Eurooppa-verosta, Katainen kertoo Lännen Median haastattelussa.
Ajatus Eurooppa-verosta liittyy Euroopan unionin budjettiuudistukseen. Sen taustalla on idea unionin jäsenmaksujen korvaamisesta EU:n omilla tuloilla, joita voitaisiin saada jonkinlaisen veron avulla.
Katainen kertoo, että ei ole perinteisesti ollut kovin innostunut ajatuksesta. Nyt hän kuitenkin on alkanut muuttaa kantaansa.
– Se saattaisi olla tehokkaampaa julkisten varojen käyttöä kuin se, että jäsenmaat aina budjeteistaan luovuttavat EU:n budjettiin varoja, Katainen sanoo.
– Kannattaa ainakin ihan avoimesti pohtia, että toisiko se lisäarvoa, tehostaisiko se kansainvälisten verovarojen käyttöä ja toisiko se EU:n toimintaan ennakoitavuutta. Olen hyvin avoin ajatukselle.
Italian entinen pääministeri ja entinen komissaari Mario Monti johtaa parhaillaan omien varojen korkean tason työryhmää, joka pohtii EU:n toiminnan rahoittamista ja sitä, miten EU:lle saataisiin omia varoja. Työryhmän on määrä antaa lopullisia suosituksiaan vielä tänä vuonna.
Kataisen mukaan brexit on yksi syy sille, miksi juuri nyt voisi olla mahdollista alkaa kerryttää EU:n omia varoja veron avulla. Britannia on vastustanut EU:n ”omia varoja”, ja toisaalta sillä on ollut samanaikaisesti alennetut EU-jäsenmaksut.