Bra­si­lian säh­kö­kat­kos pimensi valot mil­joo­nil­ta

Brasiliassa mittava sähkökatkos pimensi valot tiistaina jopa kolmelta miljoonalta ihmiseltä, kertoivat maan medialähteet.

Brasiliassa mittava sähkökatkos pimensi valot tiistaina jopa kolmelta miljoonalta ihmiseltä, kertoivat maan medialähteet. Sähkökatkos lisää huolta Brasilian sähköverkon kunnosta juuri ennen ensi kesänä maassa pidettäviä jalkapallon MM-kisoja.

Sähköt katkesivat useasta osavaltiosta maan pohjois-, kaakkois- ja eteläosissa. Sähköt olivat poikki muun muassa Rio de Janeiron alueella.

Katkos kesti paikallisen sähköyhtiön mukaan noin 40 minuuttia. Sen syyksi arveltiin suurta sähkön kysyntää ja sitä, että sateet ovat maassa olleet viime aikoina vähissä.

Etelä-Amerikan jättivaltio on kärsinyt samanlaisista katkoksista aiemminkin. Muun muassa viime elokuussa kahdeksan osavaltiota pimeni noin kolmen tunnin ajaksi. Viranomaiset ovat kuitenkin vakuutelleet, että maan sähköverkko on kunnossa.

Ilmoita asiavirheestä