Pori Jari Härkälän alku Ässien ykkösvalmentaja on ollut lähes täydellinen. Lauantaina kaatui KalPa Porissa jumbotaistossa maalein 5-1. Ässät on saalistanut kolmesta Härkälän luotsaamasta ottelusta kahdeksan pistettä.
Ottelu ei eräitä kotijoukkueen vahvoja jaksoja lukuunottamatta ollut niin selvää kotijoukkueen hallintaa mitä maalilukemien perusteella voisi olettaa. KalPa:lla oli omat vahvat hetkensä avauserän alussa sekä toisessa erässä Ässien otettua peräkkäin neljä jäähyä.
KalPa:n leirissä ei muistella kovinkaan lämpimästi erotuomari Tom Laaksosta. Hän hyväksyi kaksi Ässien maalia videotarkastuksen jälkeen Se oli liikaa KalPa:lle.
- Raitapaita sotki ainakin meidän pelimme lopullisesti, mutta toisaalta olimme todella huonoja. En tiedä mihin joukkueen taisteleva ilme on kadonnut, ihmetteli KalPa:n valmentaja Pekka Virta.
Härkälää nousu jumbopaikalta tietysti miellytti. - Hyvä viikko. Alku oli vaikea, mutta onneksi saatiin pelistä aika nopeasti kiinni ja tehtiin kolme maalia. Erikoisinta Ässien nousussa on puolustuspelaaminen. Kolmessa ottelussa omiin on mennyt vain kolme maalia.
Ilves-ottelussakin maalia vartioinut Eero Kilpeläinen onnistui jälleen hyvin. - Jos kaverit torjuvat maalissa jatkossakin tasavahvasti, emme edes hae ykkösmaalivahtia, Härkälä totesi.
Ässien tehokkain oli kolmessa maalissa (1+2) mukana ollut Jouni Joensuu. Tiistaista Kärpät-ottelua ajatellen tuli kaksi takaiskua, kun Marko Kivenmäen ja Pasi Peltosen kympit täyttyivät.