Anaheim kom­pu­roi taas ko­to­naan

NHL-jääkiekkoliigan olympiatauko tulee sopivaan aikaan Anaheim Ducksille.

NHL-jääkiekkoliigan olympiatauko tulee sopivaan aikaan Anaheim Ducksille. Tammikuuhun asti ankat pelasivat ilman kotitappioita varsinaisella peliajalla, mutta nyt joukkue on hävinnyt kotonaan kolmesti peräkkäin.

Keskiviikon kierroksella Ducks nöyrtyi Chicagolle maalein 0-2. Marian Hossa teki voittomaalin toisen erän avausminuutilla, ja maalivahti Corey Crawford (29 torjuntaa) ja alivoimapeli (viisi tapettua jäähyä) pitivät lopuista huolen.

- Minusta pelasimme 57 minuuttia aika hyvää jääkiekkoa. Peli olisi jossain vaiheessa helposti voinut olla 1-0 meillekin, Anaheimin päävalmentaja Bruce Boudreau totesi NHL:n kotisivuilla.

- En aio valittaa, että "me olemme kuolemassa". Olemme yhä ykkössijalla liigassa, hän muistutti.

Kärkipaikka voi vaihtua vielä ennen olympialaisia, sillä Anaheimin ja Chicagon ero länsilohkossa on enää yhden pisteen. Ducks pelaa ennen sarjataukoa vielä vierasottelun Nashvillessä.

Hallitsevan mestarin Chicagon tammikuu oli vaisuhko, mutta viime peleissään joukkue on kohdannut kovia vastustajia ja kahminut neljästä ottelusta seitsemän pistettä.

- Se on iso juttu meille. Viime kuussa oli monta peliä, joissa emme pelanneet kovin hyvin, mutta olimme silti lähellä pisteitä. Nyt olemme vieraskiertueella pelanneet taas sitä fiksua joukkuepeliä, jota haluamme, kapteeni Jonathan Toews sanoi.

Crosby osui näyttävästi

Itälohkoa johtava Pittsburgh aloitti kompuroiden kotijäällään jumbojoukkue Buffaloa vastaan. Drew Stafford vei vieraat johtoon kuuden minuutin pelin jälkeen, mutta siihen Buffalon ilonaiheet jäivät. Toisessa erässä Pittsburghin tähdet Sidney Crosby ja Jevgeni Malkin pitivät soolomaaleillaan Buffalon puolustusta pilkkanaan.

Pittsburgh voitti maalein 5-1. Crosbyn saldo liigan pistepörssin ykkössijalla on 77 (28+49) pistettä 57 ottelussa.

San Josen tulokasmaalivahti Alex Stalock torjui kotiottelussa 2-1-jatkoaikavoiton Dallasista. Stalockin vastuu on viime viikkoina kasvanut, mikä on leikannut ykkösvahti Antti Niemen peliaikaa.

Dallasin maalinsuulla Kari Lehtonen torjui 19 kertaa.

Ilmoita asiavirheestä