Tappara kuritti taas Kärppiä

Tapparasta on kasvanut tänä syksynä paha peikko SM-liigaa hallitsevalle Kärpille. Oululaisylpeys on napsinut voittoja ihailtavaa tahtia koko alkukauden, mutta Tapparalta ei ole herunut pisteen puolikastakaan. Eilisiltana tuli jo kolmas tappio - tällä kertaa 2-3 (1-0, 1-2, 0-1) -lukemin.

-

Tappara - Kärpät 3-2

Tampere Tapparasta on kasvanut tänä syksynä paha peikko SM-liigaa hallitsevalle Kärpille.

Oululaisylpeys on napsinut voittoja ihailtavaa tahtia koko alkukauden, mutta Tapparalta ei ole herunut pisteen puolikastakaan. Eilisiltana tuli jo kolmas tappio - tällä kertaa 2-3 (1-0, 1-2, 0-1) -lukemin.

Kamppailussa oli paljon samoja piirteitä kuin Kärppien ensimmäisellä Hakametsän-vierailulla 21. syyskuuta.

Kärpät hankki molemmissa kamppailuissa kahden maalin edun kypsän esityksen jälkeen, mutta sen jälkeen konseptit sekosivat yllättävästi.

Syyskuussa Kärpät johti 4-2 vielä kuusi minuuttia ennen loppua, mutta Tappara nousi takaa 6-4-voittoon.

Eilen peli oli täysin Kärppien hallinnassa Janne Pesosen iskettyä 2-0-johdon toisen erän alussa. Oululaiset hukkasivat kuitenkin etsikkoaikansa, vaikka Tappara oli viittä vaille paketissa.

Kun vielä Tappara haki Raksilasta 3-2-vierasvoiton lokakuun viimeisenä päivänä, Kärppien pelaajien ilmeistä paistaneen tuskan ymmärtää.

Kärpät jäi syyskaudella ilman pisteitä vain kuudessa ottelussa - niistä peräti kolmessa oli vastassa Tappara.

Rantala kävi puhuttelemassa Jalosta jo hetkeä aiemmin, mutta viesti ei mennyt perille.

Jalosen käämit kärähtivät reilut puolitoista minuuttia ennen loppua, kun Rantala passitti Kärppien kanadalaispuolustajan Ross Lupaschukin estämisjäähylle.

Samalla vajaalle jäänyt Kärpät menetti käytännössä tasoitussaumansa.

Jalosen spontaani purkaus oli ymmärrettävä, sillä jäähy tuli Tapparan hyökkääjän Teemu Laineen onnistuneen filmaamisen ansiosta. Muutenkin haparoineen Rantalan arviointikyky petti tilanteessa pahan kerran.

Rantala lätkäisi tuomiosta purnanneelle Ilkka Mikkolalle 10 minuutin käytösrangaistuksen. Mikkola ilmaisi oman mielipiteensä Hakametsän käytävällä pudottamalla rappauksia rajulla mailaniskulla.

Kakkosvalmentaja Mikko Haapakoski tuurasi Jalosta median tentissä. Myös Haapakosken sisällä myllersi rajuja kuohuja, mutta hän malttoi mielensä ihailtavasti.

Olemus ja ilmeet kertoivat paljon enemmän kuin harkitut kommentit.

- Tapparalle pitää antaa tunnustus hyvästä pelistä, mutta en voi käsittää Lupaschukin jäähyä. Se söi mahdollisuutemme tulla takaa, Haapakoski muotoili.

Kun Laamanen lähti taklaamaan Venäläistä, vastustaja nosti kyynärpäänsä kohtalokkaasti ja sai ansaitun ottelurangaistuksen.

Lievän aivotärähdyksen saanut Laamanen piti taluttaa jäältä pukukoppiin. Kärppien tehokkaimman puolustajan peli loppui siihen paikkaan.

- Lopussa tuli mieleen, että puolustajia saisi olla enemmänkin. Neljällä ei mennä pitkälle, Haapakoski myönsi.

Toissa kaudella Kärpissä esiintyneen Josef Boumediennen on huhuttu palaavan Ouluun.

- Se on seurajohdon asia, Haapakoski kommentoi.

Ilmoita asiavirheestä