Kon­tio­la kiit­te­li vauh­di­kas­ta alkua

Jääkiekon SM-liigaseura Tapparaa edustava Petri Kontiola johti Suomen maajoukkueen tehokkainta ketjua Tshekki-pelissä.

Helsinki Jääkiekon SM-liigaseura Tapparaa edustava Petri Kontiola johti Suomen maajoukkueen tehokkainta ketjua Tshekki-pelissä. Keskushyökkääjä Kontiola johti Tshekki-ottelussa ketjua, jonka laitahyökkääjinä toimivat Janne Pesonen ja Mika Pyörälä.

Trio viimeisteli Leijonien kaikki kolme osumaa, maaleista kaksi iski Pesonen ja yhden Pyörälä. Pesoselle pisteet Leijonissa olivat uran ensimmäiset.

- Pelattiin hyvä peli. Lähtö otteluun oli myös hyvä, Kontiola kiitteli Leijonien räväkkää aloitusta.

Leijonat teki maaleistaan kaksi kahden miehen ylivoimalla ja yhden viidellä viittä vastaan.

- Ensimmäinen meidän maali viidellä kolmea vastaan syntyi tuurillakin, koska kiekko pomppi sopivasti sinne takatolpalle Pesoselle, Kontiola tunnusti.

Kontiola löysi hyvin syötöillään Kärppiä edustavan kaksikon, Pesosen ja Pyörälän.

- Pääsin hyvin mukaan heidän peliin. Vikkeliä kavereita, Kontiola kehaisi.

Tshekki oli mittelössä ison osan ajasta takaa-ajajana. Leijonien maalin johto kuitenkin kesti loppuun asti, vaikka välillä näytti tukalalta.

- Ei meillä minun mielestä hätää ollut. Pelattiin aika nöyrä kolmas erä, Kontiola puntaroi.

Kontiola pelaa jo kauden kolmatta EM-turnaustaan, vaikka alunperin maksimiedustus piti olla pelaajaa kohti korkeintaan kaksi turnausta.

- Mieluummin täällä kuin harjoituksissa, Kontiola tiivisti naurun kera.

Kontiola ei panisi hanttiin jos hänet valittaisiin kauden viimeiseen Euro-turnaukseen, joka pelataan Ruotsissa helmikuussa.

- Mutta jotenkin tuntuu, että tässä ollaan niin kuin lämmittelybändi, että pääesiintyjä on tulossa. Mutta katsotaan nyt, onko tuuria, Kontioala puntaroi mahdollisuuksiaan päästä MM-kisoihin.

Ilmoita asiavirheestä