Kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla varottiin suuria liikkeitä Yhdysvaltain ja Japanin keskuspankkien kokousten edellä. Pankkien on määrä kertoa linjauksistaan tänään.
Yhdysvaltain dollari nousi vaatimattomasti euroon nähden, mutta laski verrattuna Japanin jeniin.
Japanissa on spekuloitu mahdollisilla uusilla elvytystoimilla ja Yhdysvalloissa odotetaan, milloin keskuspankki nostaa ohjauskorkoa.
Varsinkin Japanin keskuspankin kokouksen antia on odotettu markkinoilla epävarmoissa tunnelmissa. Jenin vahvistuminen on osiltaan syönyt Japanin talouden elvytystoimia. Analyytikot pelkäävät kuitenkin, että toiveet keskuspankin toimista jenin heikentämiseksi voivat jäädä täyttymättä.
Yhdysvalloissa taas odotukset korkoruuvin kiristämisestä ovat vaimentuneet. Markkinoilla yleinen arvio on, että keskuspankki Fed ei vielä nosta korkoa nykyisestä 0,25-0,50 prosentista.