Japanissa maan keskuspankki ilmoittaa pitävänsä korkotason ennallaan. Asiasta kertoivat muun muassa Economic Calendar -sivusto ja Financial Times.
Keskuspankki aloittaa myös toimet, joilla pyritään kahden prosentin inflaatiotasoon. Lisäksi rukataan valtiolainojen osto-ohjelmaa. Tavoitteena on pitää etenkin 10-vuotisen valtionlainan korko nollan tuntumassa.
Etukäteen markkinoilla odotettiin Japanin keskuspankin ilmoitusta epävarmoissa tunnelmissa. Pankilta odotettiin selkeitä elvytystoimia Japanin talouskohmeloon.
Keskuspankin toimet deflaation nujertamiseksi saivat pörssikurssit nousuun. Japanin jenin kurssi lähti sitä vastoin toivotusti laskuun verrattuna Yhdysvaltain dollariin.
Myöhemmin tänään odotetaan tietoa Yhdysvaltain keskuspankin Fedin suunnitelmista. Yhdysvalloissa odotetaan, milloin keskuspankki nostaa ohjauskorkoa.