Presidentti Sauli Niinistö arvioi YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa, että kansainvälinen rauha ja turvallisuus on valitettavasti uhattuna kaikkialla maailmassa.
Hänen mukaansa ahdasmielinen nationalismi, rasismi ja väkivaltainen ääriliikehdintä ovat nousussa. Nämä tuhoisat ideologiat on pysäytettävä, Niinistö korostaa.
Presidentti Sauli Niinistö kehui Suomen asemaa tasa-arvotaistelussa isännöidessään New Yorkissa YK:n tilaisuutta.
Naisten asemaa ajava HeForShe-tasa-arvohanke vietti kaksivuotispäiväänsä, ja iltavastaanoton isäntänä toimi presidentti Niinistö. Tilaisuus pidettiin Manhattanilla salamavalojen välkkeessä kuuluisan Modernin taiteen museon (MoMA) pääaulassa varhain aamulla Suomen aikaa.
Niinistö nousi lavalle ja perusteli isännyytensä yleisölle heti tilaisuuden alussa.
– Vuonna 1906 suomalaisista naisista tuli ensimmäisiä maailmassa, joilla oli rajoittamaton äänioikeus ja oikeus olla kansanedustajia. Se oli lakipykälille vallankumous, ja siitä seurasi vallankumouksellisia tuloksia.
Niinistö korosti vastaanotolle osallistuville maailmantähdille ja valtionjohtajille, kuinka Suomi on jo särkenyt ehkä sen kaikkein vaikeimman lasikaton.
– Lasikatto murtui viimeistään, kun edeltäjäni Tarja Halonen valittiin selvin äänin maamme presidentiksi. Hänen presidenttikautensa aikana lapset alkoivat kysyä vanhemmiltaan, onko myös mahdollista, että miehestä tulee presidentti.
Naisten asemassa parannettavaa
Niinistö kuitenkin lisäsi, että edistyksestä huolimatta myös Suomessa on naisten aseman parantamiseksi vielä tekemistä. Niinistö mainitsi naisten pienemmät palkat ja vähäisten naisjohtajien määrän.
Kanadan pääministeri Justin Trudeau ja brittinäyttelijä Emma Watson kuuluivat myös tilaisuuden puhujiin. Watson on puhunut YK:n hyvän tahdon lähettiläänä naisten aseman puolesta YK:ssa aiemminkin, mutta tällä kertaa hän vetosi myös amerikkalaisten äänestyskäyttäytymiseen.
– Yhdysvallat voi saada ensimmäisen naispresidentin, älkää tuottako minulle pettymystä, Watson sanoi.
YK:n yleiskokous jatkuu tänään keskiviikkona. Niinistö pitää oman yleiskokouspuheensa arviolta iltapäivällä Suomen aikaan.