Pik­ku­lei­jo­nat ryh­dis­täy­tyi MM-kau­ka­los­sa

Suomen jääkiekkojoukkueen näkymät alle 20-vuotiaiden MM-turnauksessa muuttuivat torstaina huomattavasti valoisammiksi. Tshekki kaatui Morassa Suomen tasapainoisella työnteolla 6-2 (0-1, 3-1, 3-1).

_
_

Mora, Ruotsi Suomen jääkiekkojoukkueen näkymät alle 20-vuotiaiden MM-turnauksessa muuttuivat torstaina huomattavasti valoisammiksi. Tshekki kaatui Morassa Suomen tasapainoisella työnteolla 6-2 (0-1, 3-1, 3-1).

Kolmen pisteen voiton ansiosta Suomi taistelee edelleen jopa alkulohko B:n voitosta, vaikka hävisikin avausottelunsa Valko-Venäjää vastaan. Jos seuraava ottelu Sveitsiä vastaan lauantaina päättyy voittoon jo varsinaisella peliajalla ja tuo täyden pistepotin, puolivälieräpaikka alkaa olla Pikkuleijonien kynsissä.

Viimeisen alkusarjan ottelunsa Suomi pelaa sunnuntaina Venäjää vastaan.

Tshekkiä vastaan suomalaisten teho-osasto oli jälleen ykkösketju Oskar Osala-Perttu Lindgren-Mikko Lehtonen. Kolmikko teki kaksi maalia tasakentällisin ja yhden ylivoimalla. Osalan tehopisteiksi kirjattiin 1+2, Lindgrenille 0+3 ja Lehtoselle 1+0. Puolustaja Teemu Laakso puolestaan laukoi kaksi maalia.

Suomi oli ensimmäisen erän jälkeen tappiolla Vladimir Sobotkan ylivoimamaalin vuoksi, mutta erätauon jälkeinen tehohetki - kolme maalia reilussa kolmessa minuutissa - käänsi ottelun.

Tshekki nousi vielä maalin päähän, kunnes Laakso teki ylivoimalla 4-2 ajassa 47.17, mikä vapautti suomalaisten pelin lopullisesti. Jonas Enlund hassutti vastustajaa kolmannessa erässä niittaamalla 6-2-osuman alivoimalla.

Suomen päävalmentaja Jarmo Tolvanen ilahtui joukkueensa kolmen vahvan erän pelaamisesta.

- Isoja suvantovaiheita ei ollut, Tolvanen kiitteli.

- Se on merkillistä, että kun lähdetään pelaamaan huolellisen puolustuksen kautta, sitten kuitenkin onnistutaan tekemään kuusi maalia. Kyllähän se niin on, että kun puolustus hoidetaan kunnolla, se yleensä poikii myös toiseen suuntaan, hän sanoi.

Jäähysuma oli kostautua

Vaikka Suomi pelasi alusta asti vahvaa peliä tasaviisikoin, ote oli kirvota pariin jäähysumaan, joista Tshekki ei suomalaisten onneksi pystynyt rankaisemaan.

- Tunne oli todella kova, kun lähdimme peliin. Meillä kaikilla oli tietysti paljon hampaankolossa Valko-Venäjä-pelistä. Tällä kertaa se kostautui vähän turhina jäähyinä, vaikka puhuimme siitä etukäteen, Tolvanen sanoi.

- Alivoimapelaaminen oli kuitenkin ihan mallikasta, edellisistä kisoista MM-pronssia puolustavan Suomen päävalmentaja kiitteli.

Ilmoita asiavirheestä