Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle tehtiin vuoden 2013 aikana 292 kantelua. Edellisenä vuonna kanteluita oli 268.
Kanteluista noin puolet koski terveydenhuoltoa, josta tehtiin 154 kantelua – 12 enemmän kuin vuonna 2012.
Toiseksi eniten kanneltiin sosiaalihuollosta, josta aluehallintovirasto otti vastaan 107 kantelua.
Määrällisesti eniten kasvoi opetustoimen kantelujen määrä. Vuonna 2013 näitä kanteluita tuli 26, kun edellisenä vuonna niitä oli vain kymmenen.
Viime vuonna Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antoi ratkaisun 207 kanteluun.