Leksand, Ruotsi Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue kohtaa tiistaina ikäluokan MM-turnauksen puolivälieräottelussa Morassa USA:n ja suomalaisten teemat valmistautumisessa ovat selvät: jäähymääriä on pienennettävä ja hyökkäyspäässä tehoja täytyy löytyä muiltakin kuin ykkösketjulta.
Alkusarjan viimeisessä ottelussaan Venäjää vastaan pikkuleijonat menettivät mahdollisuutensa taistella lohkovoitosta otettuaan 14 kaksiminuuttista. Niiden kestäessä venäläiset tekivät neljä ylivoimamaalia ottelussa, jonka lopputulos oli 5-0.
- Täytyy muistaa, että Venäjää vastaan emme saaneet jalkaa liikkumaan. Palautumisaika edellisen päivän pelistä ei riittänyt, mutta kyllä mukana oli muutama tyhmäkin jäähy, totesi Suomen päävalmentaja Jarmo Tolvanen, jonka joukkue muutti Morasta Leksandiin jo maanantaina.
Tolvasen puolivälieräsuunnitelmiin kuuluu myös voiton metsästäminen aktiivisemman hyökkäyspelin kautta.
- Alkusarjasta lähdimme puristamaan väkisin pisteet puolustuksen ja riskittömän hyökkäyksen kautta. Nyt meidän pitää pystyä rakentamaan tilanteita myös hyökkäyksen kautta, Tolvanen tuumi.
- Tosin Venäjä-ottelua lukuunottamatta saimme kolmessa muussa ottelussa kaikissa luotua enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja.
Ykkösen varassa
Suomen maalinteosta on turnauksessa vastannut lähinnä ykkösketju Oskar Osala-Perttu Lindgren-Mikko Lehtonen. Lindgren johtaa turnauksen pistepörssiä tehoin 1+7, Lehtonen (3+3) on neljäntenä ja Osala (3+2) jaetulla kuudennella sijalla.
Mitalipeleissä muidenkin olisi syytä kantaa vastuuta hyökkäyksessä ja jo Venäjää vastaan valmennusjohto teki kokeiluja ketjukoostumuksien parissa, kun Sami Sandell sai yrittää kakkosketjussa ja Vili Sopanen kolmosessa. Välierän lopullista kokoonpanoa Tolvanen esikuntineen pohti vielä maanantai-illan kuluessa.
- Tshekki-ottelua lukuunottamatta tehot ovat olleet vähän liikaa ykkösen varassa. Meidän täytyy saada myös muut kolme ketjua pelaamaan toiseenkin päähän.
Valmennuksen ilonaiheena on kuitenkin se, että joukkue on välttynyt loukkaantumisilta. Pikkukolhuja lukuunottamatta ryhmä on terve - esimerkiksi Osala sai Sveitsiä vastaan mojovan mustelman reiteensä, kun hän blokkasi vastustajan laukausta. Hän, kuten kaikki muutkin, ovat kuitenkin mukana välierässä.
USA:lla onnahdellut
USA tuli Ruotsiin mestarisuosikkina, mutta alkusarjassa joukkue esiintyi yllättävän vaisusti. Yhdysvaltalaisilla on nimekäs ryhmä, mukana on muun muassa viime kesän NHL-varaustilaisuuden ykkösnimi Erik Johnson, mutta yhteinen sävel on ollut hakusessa.
- Heillä on valtava yksilöarsenaali, valtava määrä tämän ikäluokan maailman parhaita pelaajia. Yleensä joukkueet parantavat joukkuepeliä turnauksen edetessä ja toivomme tietysti niin käyvän myös meille, mutta varmasti niin tekee myös USA, Tolvanen sanoi.
Tiistain toisessa puolivälierässä kohtaavat isäntäjoukkue Ruotsi sekä Tshekki, joka varmisti jatkopaikan lyömällä sunnuntaina alkusarjan päätteeksi Sveitsin 4-2. Kanada ja Venäjä etenivät alkulohkovoittajina suoraan välieriin.
Mikäli Suomi voittaa USA:n, seuraava vastustaja on Kanada keskiviikkona. Puolivälierien hävinneet joukkueet pelaavat nekin vielä yhden kerran torstaina, jolloin ratkotaan sijat 5-6. Pronssi- ja loppuottelut pelataan perjantaina.