Vielä sarjapaikastaan taistelemaan joutuvat, mutta kuuden viime pelin kuntopuntarissa sarjan kärkinelikkoon kuuluvat, FC Lahti ja Helsingin IFK jakoivat jalkapalloliigan pisteet Hiihtostadionilla tasapelillä 0-0.
- Teimme sen, mikä vähintään piti tehdä, kiteytti IFK-luotsi Antti Muurinen ottelun.
FC Lahden käytännössä varmistuneen sarjapaikan pelasti syyskuu, jonka saldona oli kolme voittoa ja kaksi tasapeliä. HIFK:n tilasto neljästä viime pelistään on kahdeksan pistettä ja yksi päästetty maali, mutta turkulainen Inter puuskuttaa silti karsijan paikalla vaarallisesti niskaan.
- Olemme saaneet tukittua puolustuspäämme, mutta vielä pitäisi pystyä tekemään yksi maali ottelua kohti, kommentoi pelaamiensa 22 ottelun myötä läpilyönnin liigatasolle tehnyt IFK-toppari Juho Pirttijoki, 20.
- Kärkikolmikollamme ei ollut tänään lentokeli. Jotain väsymystä joukkueemme esityksessä näkyi. HIFK:n Mika Väyrysen pelin tasapainottamista keskikentällä oli kuitenkin nautinto katsella, kehui FC Lahden valmentaja Toni Korkeakunnas illan ykköstähteä.