jouko.vuorjoki@kaleva.fi
Jääkiekkokuvien keräilykirjasta 1971-72 yli 300 kuvan joukosta löytyy kaksi kasvoa, jotka mahtuvat edelleenkin tarinan kansien sisäpuolelle. Kärppien E-juniorien Suomen mestari Kari Jalonen, 12, nauraa leveästi. Myös Ilveksen Kari Heikkilän, 12, hymystä huokuu hyväntuulisuus.
Noista ajoista niin Oulujoessa kuin Tammerkoskella vettä on virrannut 35 vuotta. Nyt nuo samat untuvikot ovat kasvaneet aikuisiksi, kolunneet maailman kaukaloita ja keränneet valtavan määrän elämäkokemusta.
Oikeassa elämässä toisen hymy hyytyy viimeistään viikon päästä torstaina.
Kärppien ja Bluesin välinen ottelusarja ratkaistaan kaukalossa, mutta oma käsikirjoitus on laadittu myös vaihtopenkille, missä Jalonen ja Heikkilä käyvät omaa henkistä taisteluaan.
Pelaajana Jalonen pääsi kollegaansa huomattavasti pidemmälle, kokeili vähän NHL:ää, voitti neljä liigakultaa hurjilla play off -tehoilla ja oli tuttu kasvo A-maajoukkueen mukana eri arvoturnauksissa.
Heikkilä oli hyvin liikkuva kiekollinen pakki, mutta hänestä tuli vain tavallinen sarjajyrä, joka pelasi 277 SM-liigaottelua Ilveksessä ja voitti kaksi pronssia.
Nyt heitä ei mitata pelaajina - vaan valmentajina.
Valmentajina he ovat saman ikäisiä (47) ja tavallaan "samasta puusta" veistettyjä uuden polven edustajia.
Molempia yhdistää pedanttinen ahkeruus, kyky tehdä ankarasti töitä aamusta iltaan. He molemmat haluavat kontrolloida kaikkea ja kaikkia, mikä pelaajien näkökulmasta katsottuna voi joskus johtaa liialliseen "paapomiseen".
Koska kysymys on nykyjääkiekon edustajista, he vannovat puolustuksen nimiin. Onko tarjolla tylsiä pelejä, koska ajattelutapa oman maalin totaalisesta varjelemisesta on viritetty äärimmilleen?
Omat jännitteensä ottelusarja saa viime kevään tapahtumista, kun Bluesin Erkki Rajamäki torppasi Niklas Bäckströmin sairastuvalle. Kärpät tosin voitti tuon puolivälieräsarjan 4-2, mutta välieräsarjassa Ässiä vastaan Mika Pietilä ei ollut sen tason maalivahti, että olisi pystynyt viemään Kärpät neljännen kerran peräkkäin liigafinaaleihin.
Kuumin puheenaihe onkin maalivahdin koskemattomuus. Saako Tuomas Tarkki työskentelyrauhan - vai joutuuko Jalonen korottamaan ääntään ja soittamaan tulikiven katkuisen puhelun SM-liigan toimistolle.
Erotuomarien olisikin reagoitava ajassa ja paikassa, sillä jälkipuheet ovat aina puuduttavia - ja ennen kaikkea turhia.
Maalivahtipeli on ottelusarjan yksi kulminaatiopiste. Jatkuuko Tarkin uskomaton play off -vire vai piiskaako Bluesin itävaltalaismaalivahti Bernd Brückler itsensä uusiin sankaritekoihin?
Kari Heikkilä nousi Oulun korkeudella maakuntasankariksi johdattamalla Kärpät Suomen mestariksi keväällä 2004. Nyt kolme vuotta myöhemmin Kärpissä on enää kuusi pelaajaa, jotka kuuluivat Heikkilän alaisuuteen.
Kumpi hyötyy enemmän; Kärpät, joka tuntee Heikkilän - vai Heikkilä, joka tuntee Kärppien pelaajia?
Ehkä Kärpät, jonka pelaajista osa tuntee täsmälleen ne pinttyneet tyylit ja tavat, joilla Heikkilä joukkojaan komentaa.
Kumpi kantaa paineet? Molemmat, sillä niin Espoossa kuin Oulussa odotusarvot on ladattu taivaisiin. Etenkin Espoossa ajatellaan, että tämä kevät on vihdoinkin SE kevät. Oulussa taas odotellaan pronssin kirkastumista.
Kari-nimellä on Oulussa kultainen kaiku. Ne kolme mestaruutta, jotka eivät milloinkaan unohdu, on rakennettu samalla ristimänimien kaavalla: 1981 Kari Mäkinen. 2004 Kari Heikkilä. 2005 Kari Jalonen.
Kari on varmasti finaalissa myös tänä keväänä, mutta kenen joukoissa hän seisoo?