Ruotsin poliisissa arvostellaan virkavallan omaa toimintaa Husbyn ampumisessa viime toukokuussa. 69-vuotiaan miehen kuolemaan päättynyt välikohtaus oli yksi syy Tukholman lähiöissä puhjenneille rajuille mellakoille.
Poliisit tulkitsivat veitsellä aseistautuneen miehen vaimon olevan hengenvaarassa ja tunkeutuivat asuntoon. Pippurisumutteen ja varoituslaukauksen jälkeen yksi poliiseista ampui veitsestään kiinni pitänyttä miestä päähän.
Ruotsin television mukaan toiset poliisit arvioivat, että vaimo ei ole edes vaarassa. Eräs poliiseista myös ihmettelee, miksei iskujoukko vetäytynyt asunnosta saatuaan vaimon turvaan toiseen huoneeseen.
Aiemman tutkinnan mukaan asetta käyttänyt poliisi toimi itsepuolustukseksi, mutta nyt tapauksesta on käynnissä uusi tutkinta.