Oulussa kohua herättäneelle alastonesitykselle on asetettu ikäsuositus. JoJon eli Oulun Tanssin Keskuksen toiminnanjohtajan Helena Lindqvistin mukaan esitystä ei suositella alle 16-vuotiaille.
Oulun kaupunginteatterissa esitetään ensi kuussa Riisuttuna-nykytanssiteos, jonka esiintyjät ovat alasti. Yhdessä erikoisnäytöksessä myös yleisön täytyy olla alasti.
Esitykselle vaati ikärajaa muun muassa teatterin hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.). Myös kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja vaati sanomalehti Kalevan haastattelussa esitykselle vähintään 16 vuoden ikärajaa. Hän uhkasi muuten esittää tuen leikkaamista Oulun musiikkijuhlien seuraavalta kaudelta.
- Emme olisi laittaneet ikäsuositusta ilman rahoittajan toivetta. Päädyimme ikäsuositukseen neuvoteltuamme eilen yhteistyökumppaneidemme ja teoksen koreografin kanssa, toteaa Lindqvist.
Alun perin suosituksena oli, että lapset tulisivat paikalle huoltajansa kanssa.
Lindqvist korostaa, että he olivat selvittäneet ikää koskevan asian etukäteen lakimieheltä.