Oululainen pelifirma SingOn on kehittänyt uuden laulupelin, jolla se tähtää isoille markkinoille.
Yrityksen kanssa samaa nimeä kantava SingOn-peli julkaistaan pääsiäisviikolla yhteistyössä Sonyn kanssa. Aluksi se julkaistaan Playstation 3:lle Suomessa ja Briteissä.
SingOn on saanut taakseen useita nimekkäitä sijoittajia muun muassa menestyneistä pelialan yrittäjistä, NHL-tason jääkiekkoilijoista ja julkkiksista.
Kaikkiaan oululaisyritys on kerännyt sijoittajilta jo 1,5 miljoonaa euroa.
SingOnin toimitusjohtajan Samu Keräsen mukaan sijoittajia haetaan lisää isommalla rahoituskierroksella myöhemmin.
"Useat merkittävät toimijat ovat kiinnostuneita yhteistyöstä meidän kanssa. Ensin pitää kuitenkin mennä liveksi, jotta nähdään, että bisnesmallimme toimii. Teknisesti tuotteesta on pidetty", Keränen kertoo.
Peli, jossa jokainen osaa laulaa
Keränen markkinoi palvelua kolmannen sukupolven laulupelinä: ensin tuli karaoke, sitten SingStar ja nyt SingOn.
"Viemme palvelun täysin uudelle tasolle. Tarjolla on paljon musiikkia suoratoistotekniikalla ja sanat näytetään aivan uuden tyyppisellä, modernilla tavalla", Keränen kertoo.
Pelin suolana ovat erilaiset digitaaliset äänifiltterit, joilla laulua saa paranneltua. Halutessaan oman äänen saa kuulostamaan vaikkapa Elvikseltä tai Barry Whitelta.
"Kuulostaa siltä, kuin jokainen osaisi laulaa", Keränen kuvailee.
Keränen puhuu pelistä viihdepalveluna, jossa laulajille myydään aikaa. Kaikki sisältö on aina käytössä, mutta pelaaja ostaa käyttötilanteeseen sopivan aikapaketin.
Valikoimassa on tunti- ja viikonloppukohtaisia paketteja tai vuosilisenssi.
Tähtäimessä globaalit markkinat
Ensi vaiheessa peli julkaistaan Playstation 3:lle, koska sille on olemassa valmiit markkinat SingStarin jäljiltä. Sen jälkeen peli versioidaan Xboxille, Playstation 4:lle, älytelevisioon ja tietyille matkapuhelinalustoille.
Pelin lisäksi luvassa on laulamiseen liittyviä oheistuotteita, joita Keränen ei lähde vielä erittelemään tarkemmin.
Keränen näkee pelille maailmanlaajuiset markkinat. Suomen ja Ison-Britannian jälkeen se aiotaan viedä Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja Yhdysvaltoihin.
"Sitten pikkuhiljaa skaalaillaan muita vaihtoehtoja, kuten Espanjaa ja Saksaa", Keränen sanoo.
SingOn on Oulussa vuonna 2009 perustettu pelialan yritys. Se on kasvanut voimakkaasti viimeisen vuoden aikana. Yrityksellä on tällä hetkellä yhteensä 22 työntekijää Oulussa ja Brightonissa.
Yhtiön aikaisempi tuote on nettikaraoke Karaokegame.com.