Punainen Risti järjestää lokakuun ensimmäisen viikon aikana eri puolilla maata valmiusharjoituksia, joihin osallistuu kouluja ja viranomaisia. Valtakunnallisen "Äkkilähtö 2016" - harjoituksen tarkoituksena on haastaa osallistujia koettelemaan omia valmiuksiaan erilaisten kuvitteellisten häiriötilanteiden varalta.
Häiriötilanteita ovat esimerkiksi tulipalot, tulvat, pitkät sähkökatkokset tai vaarallisten aineiden vuodot. Esimerkiksi viime maaliskuussa Lahdessa rikkihappoa kuljettanut rekka kaatui lähelle kerrostaloa ja viranomaisten pyynnöstä Punainen Risti avusti evakuoimaan ihmiset kodeistaan lyhyellä varoitusajalla.
- Lahdessa selvittiin onneksi säikähdyksellä, mutta tapahtuma osoitti, että onnettomuuden seuraukset voivat jäädä vähäisemmäksi, kun on osattu toimia oikein, sanoo Äkkilähtö-harjoituksen projektipäällikkö Petra Alijärvi tiedotteessa.
Punaisen Ristin perustoimintaan kuuluu viranomaisten tukeminen ja pieniin sekä suuriin häiriötilanteisiin varautuminen. Kuten todellisessakin onnettomuudessa, myös Äkkilähtö-harjoituksissa Punainen Risti täydentää ja tukee viranomaisten työtä.
Harjoitus pidetään 1.-7. lokakuuta, ja se toteutetaan yhteistyössä Liikenneturvan, Pelastakaa lapset ry:n, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen kanssa.