AL: Koh­ta­lok­kaan reiän jäähän po­ran­nut val­men­ta­ja sai poran työn­te­ki­jäl­tä

Ratinan stadionin jään sulattaneen katastrofin kulku alkaa selvitä, kertoo Aamulehti.

Tampereella Ratinan stadionin jään sulattaneen katastrofin kulku alkaa selvitä, kertoo Aamulehti. Omin päin Ratinan stadionin jäälle poraamaan lähtenyt junnuvalmentaja porasi vahingossa reiän jään jäähdytysputkeen maanantai-iltana, minkä seurauksena Ratinan jääkaukalo ja Winterpark jouduttiin sulkemaan.

Valmentaja sai porakoneen stadionin työntekijöitä, jotka työskentelivät Tampereen kaupungin liikuntapalveluille kolmen kuukauden nuorisotakuulla. Työntekijöillä ei ollut tietoa siitä, ettei jäähän saa porata, kertoo Tampereen kaupungin liikuntapalveluiden käyttöpäällikkö Matti Kaario Aamulehdelle.

"Tämä oli sattumien summa, enkä syytä siitä ketään. Aktiivinen valmentaja oli halunnut hyvät olosuhteet, mutta hän ei tiennyt, että maalien reikiä ei saa mennä omin päin syventämään", Kaario sanoo.

Ratinassa jään alusta ei ole samanlainen kuin jäähalleissa. Tavallisesti betonialusta erottaa jään ja putket toisistaan.

Jään sulamisesta aihetuvia kustannuksia on Kaarion mukaan mahdotonta sanoa. Hän heittää arvioksi noin tuhat euroa.

Stadionin jää yritetään saada luistelukuntoon perjantaihin mennessä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä